9,5h lento, 2h odottelu Suvarnabhumin kentällä odottaen minibussia, joka veisi mut Koh Changin saarelle Thaimaassa. Ensin 5h ajoa, 45min lauttamatka, viimeinen puristus 40 min taksiajoa ja vihdoin perillä Lonely Beachilla. Matkustaminen on ihanaa ja kamalaa samanaikaisesti, sillä jetlagi, itkevät lapset,  kuorsaava vierustoveri, ennen matkaa saatu flunssa ja särkevä jalkapöytä kokemuksena koneessa ottaa oman veronsa. Se mitä jaksan hämmästellä aina uudelleen ja uudelleen lapsenomaisella innolla on maisemat lentokoneen ikkunasta! Sitä ei pysty kameralle helposti tallentaan, miltä se maisema näyttää intian yläpuolella yölentona pilvettömällä taivaalla - nähden ne kaupunkien valot kilpailemassa tähtitaivaan kanssa.

Aikainen herätys kannatti, skootterin pakkaus, aamupala ja kyyti veikin jo diveshopille. Vähän kuumotteli muistanko kaiken oleellisen ja kaikki käsimerkit yms. kun edellisestä sukelluksesta on kuitenkin jo puolivuotta. Ensimmäiselle sukellukselle meitä oli ryhmässä vain kaksi plus ohjaaja. Käytiin kurkkaamassa sotalaivan hylky syvemmällä, kun mihin open water diver lisenssi sallii, joten samalla opettelin yhden palasen advanced kurssista. Samalla botskilla oli sukeltajia laidasta laitaan kaikki eri maista ja eri taustoilla. Politiikka oli isona keskusteluna tälläkin erää aina happitaukoina.

Näin jälkikäteen mietittynä tähänmenneistä saarihyppelysaarista Koh Lanta jäi ehkä lämpimimmin mieleen. Ihmiset olivat rentoja, aitoja, avoimia, iloisia, hymyileviä ja koko saaren meininki letkeän rempseä. Tekemistä ja rentoutumista oli tarjolla hyvässä balansissa, siinä missä muilla saarilla tuntui meininki jakautuvan joko tai. Lantalla kävin Danielan kanssa keväällä 2015 ja käteen jäi kasa ihania muistoja vesiputouksista skootterihuristeluihin ja upeisiin maisemiin.


Oltiin valittu Booking.comin kautta hotelli etukäteen ja huristeltiinkin taksilla satamasta kohti majoitusta yllättävänkin hyväkuntoista tietä pitkin. Ensivaikutelma jopa hieman kammotti, sillä rättikauppaa, hierontakojua, baaria, ravintolaa, lapsiperheitä ja ties mitä oli todella paljon vierivieressä kadunvarsilla. Merta ei näkynyt edes vilaukselta tässävaiheessa. Lisätään vielä pelotteluna Koh Lantan olevan Ruotsalaisten pakettimatkaparatiisi, niin kauhukuva pattaya kakkosesta on valmis. Onneksemme kyse oli vain saaren pohjoispäästä, eikä aikaakaan kun saavuttiin Pada nimiseen hotelliimme keskipaikkeille saarta, josta oltiin fiksuina likkoina valittu bungalowi, tai niin me luultiin. Bungalowin sijaan tarjolla oli perinteisiä hotellihuoneita, eikä yhtään bungalowia vapaana. Jäi hieman epäselväksi oltiinko itse varattu väärin vai oliko hotelli mokannut. Lohdutukseksi saatiin kuitenkin upgrade ilmaiseksi parempaan huoneeseen ja respassa palvellut tyyppi oli kertakaikkisen mukava ja avulias. Piirteli meille karttaan katsomisen arvoisia paikkoja ja puhui loistavaa englantia.
No mites ne Ruotsalaiset? Olihan niitä senverran, että monen ravintolan menut oli kirjoitettu myös Ruotsiksi. Omalla kohdalla ensikosketus Ruotsalaisturisteihin ei ollut hirveän positiivinen, sillä hotellimme jakoi kahden muun hotellin kanssa ison uima-altaan. Altaan ääressä ei kuitenkaan ollut aurinkotuoleja kovin montaa ja näinollen jotkut fiksut ruåttalaiset olivat päättäneet varata tuoleja itselleen jättämällä pyyhkeen ja joitakin esineitä toisinaan jopa koko päiväksi itselleen, vaikka saattoivat olla fyysisesti itse jossain muulla. Noh, eipä sitä allasta toisaalta hirveästi kaipaa kun ympärillä on kaunista turkoosia merta kaikkialla, jätettiin Ruotsalaiset taistelemaan aurinkotuolien kuninkuudesta ja lähdettiin seikkailemaan ympäri saarta.


Varsinaisia suunnitelmia ei oltu tehty, mutta innokkaan respatyypin kehoittamana vuokrattiin skootterit ja etsittiin ensitöiksemme saaren vesiputous. Jostain aivopierusyystä mulla ei ole oikeastaan valokuvia itse putouksesta pahemmin, lähinnä poseerauksia ja gopro videota, eipä sillä - ei kuvat olisi mitenkään voineet näyttää sitä kaikkea vehreyttä, metsän historiaa, ötököiden ja eläinten ääniä ja sitä pienuuden tunnetta, jonka viidakossa koki. Perille päästyämme saatiin hetken olla melkein ainoat turistit, kunnes muutama suomalainen tuli taas vastaan. Tällä saarella se ei enään yllättänyt, mutta tuntuu silti ihmeelliseltä törmätä fellow valkonaamoihin keskellä viidakon vilskettä. Vesi tippui korkeuksista vuoren kielekkeeltä kylmänä ja raikkaana. Lammessa uiskenteli muutamia kaloja ja kaikkea reunusti upea metsän lehvystö ja viiniköynnökset. Paikalle myydään opastettuja retkiä turrehinnoin, mutta me selvittiin ilman minkäänlaisia ohjeita perille ja jopa puoliksi rikkinäisissä sandaaleissa.

Skootteriajelu oli suhteellisen helppoa Lantalla, sillä tiet on tosiaan aikalailla hyvässä kunnossa, eikä saaren mäet ja mutkat olleet mitään painajaispahoja. Kehoitan silti varovaisuuteen, sekä ottamaan valokuvat ajopelistä ja tsekkaamaan jarrujen kunnon ennen vuokrausta. Tasaisella tiellä uskaltaa jo ajaa noviisikin lujempaa, mutta mm. lehmien ja koirien kamikaze juoksut tienyli hillitsi vauhtia, etenkin iltaisin kun katuvaloja ei todellakaan ole!
Huomattiin ajellessa kaikkialla mainoksia lähipäivänä pidettävistä jungle partyistä ja päätettiin käydä kurkkaamassa kekkerit. Se todellakin kannatti sillä tutustuttiin nuorehkoon thaipoikaan joka kertoi meidän maksavan ihan liikaa nykyisestä hotellista ja skootterivuokrakin on enemmän. Itse viidakkobileet oli aika vaimeat, kiva pikku bambubaari, paljon istumapaikkoja, laservaloja, halpaa alkoholia ja baarin maskottikoira. Tanssifiilistä ei kuitenkaan löytynyt joten keskityttiin lähinnä pohtimaan syntyjä syviä ja painuttiin nukkumaan ihmistenaikoihin.

Thaipoika tietenkin itse työskenteli resortissa josta puhui ja siksi mainosti sitä, mutta käytiin seuraavana päivänä katsomassa pitikö hinnoittelu paikkansa ja pienellä tinkaamisella se piti todellakin paikkansa. Siirryttiin siis taas ripaus etelämpään saaren rannikkoa ja saatiin pieni ja kohtuullinen bungalowi aivan meren rannasta ja skootterivuokrakin laskettua 150b/päivä. Samainen poika joutui muuten myös tulemaan pelastamaan meidät, kun toinen skootteri jätti mut tienpäälle, eikä suostunut starttaamaan :D
Resortin porukka oli toisinaan turhankin tuttavallista ja kuultiin sielä elämäntarina sormia menettäneeltä entiseltä rastafari äijältä, jonka ruotsalainen vaimo oli jättänyt hänet. Ilmeisesti olisi ollut tarvetta uudelle, mutta ei herunut ei. Yleensä thai-länkkäri pareja näkee lähinnä länkkäri mies ja aasiaalinen nainen, sillä thait ei varsinaisesti pidä länkkärinaisia suuressa arvossa. Sinänsä hauska tilanne, sillä mitä valkoisempi ja länsimaalaisempi thai nainen on, sitä parempi arvoinen hän on. Kaikki meikkivoiteet, deodorantit ja mutu kosmetiikkatuotteet on osittain ihoa vaalentavia ja päivisin maaseudullakin näkee paksut kerrokset aurinkorasvaa paikallisten poskilla, ettei vaan ruskettuisi. Länkkärit makaa narubikineissä kylkeä käännellen, että saisi mahdollisimman paljon ja tasaisesti rusketusta. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisellapuolen :)

Skootteriajelua jatkui useampanakin päivänä, käytiin hakemassa geokätköjä ja etsittiin netistä etukäteen lurkattu paikka, Lanta Animal Welfare. Paikka toimii eläinten turvakotina ja koittaa pitää saaren eläimiä kohtuullisessa määrissä mm. kastroimalla eläimiä, jotten kanta pääse kasvamaan liian isoihin mittoihin. Turistit saavat käydä paikanpäällä oppimassa eläinten hoidosta ja jopa itse hoitamaan eläimiä. Meidän huonoksi onneksi saavuttiin paikalle geokätkön perässä piirun verran liian myöhään, sillä toimisto oli jo kiinni. Alueen työntekijät kuitenkin asuvat paikanpäällä ja yksi herra löysikin meidät paijaamasta etupihan kissalaumaa. Ilmeisesti oltiin jo kaukaa crazy cat ladyja ja kaivattiin eläinpaijausta niin paljon, että tyyppi tarjoutui antamaan meidän lenkittää koiria. Juu, voi kuulostaa ehkä oudolta muiden korvaan, mutta me oltiin ihan innoissaan :D Meikä sai semmosen jääräpääkoiran huostaani, että pienen lenkin tekemiseen meni varmaan tupla-aika.
Ylipäätään lemmikkikulttuuri Thaimaassa on hyvin erilainen, kuin mihin me Suomalaiset ollaan totuttu. Koiria ja kissoja pidetään lemmikkinä kyllä, mutta ne ei varsinaisesti aina asu omistajan kotona. Eläimillä on pannat ja koko saari on niiden koti. Lintuja pidetään paljon lemmikkeinä pienehköissä häkeissä ja toisinaan voi nähdä jopa käärmeitä, liskoja tai muita matelijoita. Hamsetereita, poneja tai vaikkapa pupuja ei kyllä ole tullut kertaakaan vastaan, tiedä sitten, ehkä Bangkokisa tilanne on toinen.

Koh Lantalla törmättiin myös ensimmäistä kertaan ärsyttävään ilmiöön ruuan suhteen. Oltiin luettu etukäteen, että rantojen suosituimmat sunset view raflat on ruuan tasoltaan aika hirveitä, länkkäreille sopivaks modifioituja ylihinnoiteltuja riisi ja lihacomboja. Pitihän se maisemat päästä silti ikuistamaan, eikä se hintakaan ollut niin överi kun olisi voinut luulla. Maku olikin sitten karvas pettymys. Tilasin itse garlic & pepper chickeniä, joka maistui melkein vauvanruualta, eikä Danielan erikseen extra spicy eronnut omasta annoksestani oikeastaan mitenkään. Kokeiltiin onneamme siis katukojujen suhteen ja tarjontaa riitti vaikka kaksin käsin syötäväksi. Ainiin, varoittiko joku katukojujen huonosti paistetuista ruuista tai jääpaloista? Maitohappobakteerit kunnossa? Hygienia servetit taskussa? Pah. Poimittiin kivannäköisiä lihoja maistelupalaksi ja säilyttiin kumpikin hengissä ilman ripulia. Toisena iltana uusintayritys hieman turistisemmalla alueella auringonlaskua katsellessa todettin, että hampparin kanssa ei ainakaan voi mennä vikaan ja valittiin joku perus rantarafla menun mukaan. Tämänkin kuvankauniin, jopa romanttisen asetelman onnistui pilaamaan pari Ruotsalaista, taas! Kyseinen pariskunta oli ottanut omat matkakaiuttimet ja asettui ravintolan pöytien viereen hiekalle popittamaan omaa lempimusiikkiiaan täysillä, samaan aikaan kun ravintolan oma musiikki raikasi sen kanssa päällekkäin, ah nautinollista. Sori rajanaapurit, tällä reissulla ei jäänyt hirveän hyvä maku teistä :D


Oikeastaan kaikki päivät tuntuivat lantalla kuluvan huristellessa ympäriinsä etsimässä toinen toisiaan upeampia maisemia, rantoja ja seikkailuja. Tarjottiin myös viihdykettä paikalliselle poikaporukalle kun yritettiin ottaa aasialaiseen tapaan hyppykuvia rannalla. Tais olla meikän ensimmäinen ja viimeinen kerta haha. Iltaisin käytiin muutamissa kuppiloissa ja pari iltaa meni meren rannalle rakennetussa reggaebarissa livebändiä kuunnellen. Jos jotain rakastan Thaimaalaisissa baareissa, niin ehdottomasti sisustus! Pyramidin muotoisia lötköttelytyynyjä pehmeillä alustoilla nukkekodin kokoisten pöytien ääressä. Raikas meri-ilma puhaltaa avoimista seinistä sisään ja alkoholia juomattomallekkin on tarjolla jotain muutakun kokista. Todella herkullisia hedelmäshakeja on tarjolla jokaisessa paikassa niin aamupalajuomana kun baarissakin. Eräs Ruotsalainen sisaruspari koitti tehdä tuttavuutta koko reggaebaarin kanssa kiertäen juttelemassa oikeastaan kaikille, meille se oli aika avaava kokemus siitä kuinka oltiin taas niin ankeita suomalaisia. Istuttiin vaan omassa pöydässä ja murahdeltiin vastauksia hyvin tiivissä muodossa kyselijöille. Ujosteltiin jos joku tuijotti ja tanssiliikkeet oli lähinnä nykivää vertikaalista heilumista. Juroja kun ollaan, vaatii paljon enemmän hommaa päästä irti raidoistaan. Silti meidät jurotkin valtas jonkinsortin hyvänolon tunne, ei ollut kiire mihinkään, taivaalla riitti tähtiä kummasteltavaksi ja kaikki ympärillä näytti nauttivan olostaan. Sukupolvea löytyi nuoremmasta päästä hampaattomiin pappohin, eikä kukaan töninyt, kiirehtinyt tai mekkaloinut. Hyvin erilaista baarielämää, kun mihin on tottunut.