Harmony Clean Flat Responsive WordPress Blog Theme

MAMMOTH LAKES, CA

4/03/2016 Maria Maunula 2 Comments Category : , , , , , ,

Ensimmäinen stoppi oli tosiaan Mammoth Lakes joka sijaitsee Californian pohjoisosassa. Kyse on hyvin pienestä kylästä, joka tunnetaan lähinnä upeista maisemista ja hyvistä laskettelumahdollisuuksista. Kelit ei ollut ensimmäisinä päivinä aivan parhaat, sillä lunta pyrytti ja kylmä viima tuntui entistä kylmemmältä paikan korkeuden vuoksi. Ollaan noin 8000 ft, eli noin 2,5km korkeudella! Kyseinen korkeus saattaa myös aiheuttaa ihmisille altitude sicknessiä ja itselläni näkyi heti hengittämisen vaikeutena tämä, henkeä kyllä sai mutta jos piti vaikka juosta tai kävellä rivakammin niin hengästyi samantein. 



Mammoth Lakesin "keskusta" on oikeastaan miniatyyri joulukylä kaikkine ledivaloineen, kuusipuineen ja giftshoppeineen. Vähän sivummalle löytyy sitten paikallinen ostoskeskus jos sitä sellaiseksi pysty kutsumaan, sillä se koostui lähinnä leffateatterista jossa pyöri kaksi elokuvaa, poliisiasemasta ja muutamasta ruokakaupasta. Erilaisia majoitusmuotoja oli sijoiteltu sinne tänne ja hinnat alkoi about 80$ yöltä nousten Jopa tuhansiin dollareihin. Itse kylä oli todella hyvin organisoitu, joka paikkaan oli selkeät kyltit, karttoja siellä täällä ja homman kruunasi ilmaiset bussilinjat jotka kulkivat noin 20 minuutin välein eri reittejä eri alueille ja esim. laskettelurinteisiin. 

Kuuma kaakao teki hyvää :3
Paikallinen putiikki ja hämmentävää arkkitehtuuria 


Mammothilla kiteytyi hyvin sellainen perijenkki meininki, ihmiset on todella ystävällisiä, puheliaita, kohteliaita ja kiinnostuneita muista. Vaikka monesti etenkin Suomalaiset kokee jenkkien ylimalkaiset morottelut ja how ya doingit pinnallisena, riittää ihan muutama hymy avaamaan heidän sanaisen arkkunsa ihan oikeista asioista. Siinä kuulkaa Suomalainen sai olla posket punasena ja kiitellä vuolaasti kun paikalliset kehuivat milloin mitäkin, meikäläisen naamarautaa ja etenkin Annen lumileopardikuvioituja legginssejä :D

 Käytiin ostamassa Annelle pari turistifanipaitaa Mammothin logolla ostarilta, kun myyjä sielä teki tuttavuutta ja kuultuaan lomasuunnitelmistamme, vinkkasi heti minne kannattaa mennä hyvien valokuvien perässä vaikka keli oli mitä oli. Käytiin makaamassa ostokset hotellille ja voi sitä helpotusta kun respan pöydällä näkyi tuttu oranssi pötkö, eli rinkkani odottamassa! Pääsi laittamaan vähän lämpimämpää kerrastoa päälle ja kohti Mammothin seikkailuja. 

Ohjeiden mukaan rykäistiin itsemme oranssille linjalle, eli bussiin joka ajoi oranssia reittiä kylältä tamrac villageen.
Sieltä löytyi postikorttimaisemista tuttu twin lakes, joka toki talvisin on jäässä, mutta silti erittäin päräyttävän näköinen! Mikäli aiot matkustaa Mammothiin talvella, kannattaa huomioida ettei joka paikkaan pääse kulkemaan ja ilmaiset kyydit monille turistimestoille on suljettu winter seasonin ajaksi. Emme itsekkään päässeet kiertämään twin Lakesia kokonaan ympäri, sillä toinen puolisoni varattu hiihtoreitiksi ja lumikenkäkävelijöille. Twin lakesin järvi ei sinänsä ole edes se juttu, vaan ne vuoret siinä ympärillä! Tähän hätään mulla ei ole kun muutama kännykkäkuva jakaa teidän kanssa kun en jostain syystä saanut kameran ja tabletin yhteistyötä sujumaan, enkä kyllä usko että niistä lopullisista kuvistakaan välttämättä huokuu se fiilis minkä itse koin siinä vuoren juurella seisoessa. 


Ei kiire mihinkään

Aivan hyytävän kokoinen järkähtämätön luonnon muodostelma pönöttää siinä edessä. Lumiset huiput katoaa pilvien ja lumisateen alle, eikä liikennettä tai ihmisiä kuulu pahemmin missään. Lumessa näkyy joitakin eläinten jälkiä ja takana solisee jään alla ikuisesti soljuva vesi. Sormien jäätyessä yritän ikuistaa tätä kaikkea kameralle ahnaasti minkä kerkiän kunnes viimein on luovutettava ja mentävä lämmittelemään tamrac Lodgeen, kodikkaaseen pikku mökkiin jonka seinän kokoinen takka toivottaa tervetulleeksi loimutessaan. 

Oranssin linjan bussikuski osoittautuu oikein mukavaksi, sama jantteri kertoo puolet elämäntarinastaan ajaessaan meitä takaisin kylälle. Oli mielenkiintoista kuulla miten hän on aikasemmin ollut rehti cowboy ilman kummempaa maallista omaisuutta ja tuntee kylän vuorineen paremmin kuin omat taskunsa. Klassisesti rakkaus johti aloilleen asettumiseen, vakituiseen työhön ja hevonen vaihtui Harley Davidsoniin. 

Seuraavana päivänä saatiinkin jo oikeasti huikeat kelit, auringonpaistetta ja pilvetön taivas! Tämä käytettiin ehdottomasti hyväksi ja mentiin hotellin bagel aamiaisen jälkeen punaisen linjan bussilla main lodge Laskettelualueelle, josta voi ostaa liput Scenic rideen, eli pieneen kopperoon joka hilataan vaijerilla vuoren ylle. Tämä huvi kustansi 25$/naama, mutta oli todellakin worth it. Edellisenä päivänä oli ollut niin huono sää, että samalla hintaa olisi päässyt vain puoleen väliin reittiä, eikä sielä olisi hirveästi mitään nähnytkään. Korkeanpaikankammoisille en ehkä suosittele, mutta muille huimapäisyyttä ehdottomasti. Gondolit hilattiin laskettelurinteiden yli ja sai katsella lähietäisyydeltä ihmisiä tekemässä hulluja temppuja rinteissä. Mitä ylemmäs mentiin, sen enemmän purkki tuntui heiluvan ja huojuvan vaan ei haitannut, oltiin kuin lapset karkkikaupassa maisemien kanssa ja heiluttiimpa itsekkin puolesta toiselle kameroiden kera kuvaamaan kun ekonominen tiennyt mihin päin katsoisi, kaikkialla oli niin huikean näköistä.

Laskettelukeskuksen alaosassa



Gondolin sisältä, ei näytä kauheen jyrkältä mutta oli kyllä ja kaikenlisäksi koko masiina pysähtyi hetkeksi alastulomatkalla :D

Vuoren huipulla on pienehkö ylihintainen ravintola, kyltti joka kertoo korkeuden ja siinäpä se. Suurin osa ylös tulijoista laskee suksilla tai laudalla alas ja me tasapaino taidottomat turistit saatiin jäädä ihastelemaan maisemia. Hirmu kauaa ei tuossa viimassa ja tuulessa malttanut olla, mutta ne maisemat jäi kyllä varmasti mielen perukoille loppuelämäksi. 
Edellisenä päivänä oli molemmilla ollut Semi huono olo, migreeniä, nestehukkaa ja jetlagia, joten tänään nautittiin kunnolla, gondoliajelun jälkeen nautittiin lähikauppan maisemista ja antimista. Viimeiset auringonsäteet käytiin poimimassa talteen oman hotellimme Sierra Lodgen kuumassa porealtaassa. Ensimmäiset päivät oltiin paleltu huolella lumisateessa ja huonon talojen lämmityssysteemin vuoksi joten tuntui ihanalta pulahtaa kuumaan altaaseen ja antaa auringon kärventää nahkaa samalla. Ja ennenkin joku kysyy niin kyllä, turistimoka as usual, ainakin meikäläisen naama paloi ja rusketusrajat löytyy :,) 

Sierra Lodge hotellin pihass oleva kuuma hottubi


0,75 litran tölkki on se normaali täälläpäin maailmaa :)

Vedestä virkistäytyneenä käytiin tutustumassa myös mestan yöelämään, joka on yllättävänkin vauhdikasta. Ensimmäisenä brewing company jonka tarjonnan laajuus oli vähintäänkin veikeä. Erilaisia oluita oli niin paljon, että olisi tarvinnut puolisen tuntia ainakin lukemaan kaikki läpi. Suosituin on eräänlainen maistelu lankku jossa saa 5-7 eri olutta. Hintaa taisi olla noin 10$.
Tarjoaa oli ainakin omaan korvaani omituisen kuuloista, vanilja, marja, kahvi ja jopa 40% weed beeriä. Itse kun en alkoholista pahemmin välitä, tyydyin nauttimaan jääteetä Annen maistellessa kummallisia juomia. Makuelämys oli senverran tyrmäävä, että vaihdettiin Jossainkohden Clocktower cellariin, joka tuntui olevan se the menomesta. Tunnelmallinen pieni baari, josta saa ruokaa ja viskiä, oluita ja tietysti perinteisesti aktiviteetteina biljardia tai pöytäjalkkista. 
Joku random siinä kyseli mistä ollaan ja Suomen mainittuamme kävikin ilmi että eräs Tom on ollut joskus 6kk Suomessa. Tehtiin tuttavuutta Tomin kanssa senverran, että tiedetään tyypin opiskelleen metsätaloutta ja traktorihommia, kuulemma salmiakista ei tykkää sitten yhtään hah. 
Hiivittiin epäsuomalaisen ahkeran sosialisoitumisen ja reippaan päivän jälkeen nukkumaan, jotta jaksaisi vielä Vikan päivän ennen lentoa. 



Viimeinen päivä ei ollut mitenkään erikoinen, nautittiin säästä, käytiin vähän terassilla viimeistelemässä punotusta naamalle, syötiin veikeässä kasvisravintolassa jota cowboy bussikuski oli suositellut ja hilattiin loppujenlopuksi itsemme kentälle testaamaan Alaska Airlines, Mammothista ja Los Angelesiin. Tälläkertaa hiemankaan paremmin hoidettu taksikyyditys kustansi 15$ ja leukut pystyyn, että matkatavarat pääsee perille tälläkertaa!

Random kuvauksennus: 
Lwntokentän oleskelutila
Karu kasvillisuus

Suolakurkutkin myydään yksittäispakattuina

Miksei meillä ole Suomessa näitä kakkua kivoja erikoismakuja :<

Jättimäiset kävyt

Leppoisat oleskelutilat

Design

Ei ollut virsi että kaikki on suurta :D

RELATED POSTS

2 comments

  1. Hienon näköstä maisemaa. Täytynee itsekin tehdä tuonne reissu, kun muutama vuosi sitten jäi tekemätä. Tee näistä kirjotuksista + kuvista joku fyysinen muistelmokirja, ei sitten jää pelkästään netin uumeniin sekä katoa hiljalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kamera kulkee reissussa niin saattaapi olla että tulee teetettyä pari posteria tai joku kuvakirja kun saa kaikki koneelle ja valittua parhaat! :) ja suosittelen ehdottomasti tekemään reissua tännepäin, etenkin tää pacific highway coast mitä just nyt ajellaan on aika päräyttävä!

      Poista