Olin kuullut vain legendaa tälläisistä paikoista, ei autoja, ei rantatuoleja, ei raha-automaatteja, ei 7/11,  ei kiirettä, ei huolta. Hakuna matata and so on. Makasin riippumatossa merituulen viilentäessä, tällä pienellä saarella Andamanmeren puolella Ranongista vähän alaspäin. Katselin aikanikuluksi useita kymmeniä erilaisia perhosia jotka lenteli kiireettömästi ympärillä cashewpähkinä puiden kukinnan houkuttelemana bungalowia ympäri ja mietin miten ihmeessä voisin edes kuvailla tätä paikkaa teille?

Oltiin saavuttu iltapäivästä aikamoisen bussi+tuktuk+speedboat+skootteri combon jälkeen vihdoin perille ja purettu kamat PP Land Beach resorttiin ja leiriydytty merenranta bungalowiimme. Jonkinsortin ekomesta, uima-allas ja privaatti ranta. Maksettiin hippusen extraa siitä, että bungalowimme oli kirjaimellisesti merenrannassa, 1100 bht eli noin 31e yö.
En kuitenkaan malta pysyä paikallani kauaa ja uteliaisuus ottikin vallan, tein lähempää tuttavuutta cashewpähkinäpuun kanssa joka pönötti melkein kuistillamme. Sato oli nyt parhaimmillaan ja kypsiä hedelmiä putoilikin pitkin maita ja mökin kattoa. Empä ollut ikinä edes ajatellut mistä nuo kyseiset pähkinät tulee tai miltä ne näyttää, meilläkun ne ostetaan pussissa paahdettuna. Tiesin että pähkinän hedelmä on kuitenkin syötävää ja tutkailin hauskan näköistä puuta ja sen luomuksia siinä hetken miettien miksi niitä edes paahdetaan? No se selvisi nopeasti sillä nappasin käteeni yhden hedelmistä ja irroitin ns. Valehedelmän irti, halusin vain nähdä sen itse pähkinän oman suojakuorensa alla ja kammettuani sitä hetken ulos siinä onnistumatta päätin puraista kuorta - onnistui! Sielä se pähkinä todellakin oli sitkeän vihreän suojakuoren sisällä. Sitten alkoi kirvelemään, polttelemaan ja tuntumaan hassulta suussa. Pikainen googlaus auttaa kaikkeen, pähkinän valehedelmä on kyllä täysin syötävää vaan tuo itse pirullinen pähkinä on suojautunut paremmin. Sen kuori sisältää myrkyllistä happoa, itseasiassa sitä samaa happoa on jo kuoren päällä eikä siihen tulisi koskea käsin, mitenkäs se menikään curiosity killed the cat...

En onneksi itse muutakuin purrut kuoren auki, googletus kertoi myös kauhutarinoita niistä poloisista jotka olivat jopa syöneet jopa useita pähkinöitä! Kuulemma todella, todella klassinen turistimoka. Happo todellakin polttelee ja siitä voi myös saada vakavan allergisen reaktion kohtalokkain seurauksin. Useimmilla se aiheuttaa vesikellomaisia rakkuloita naaman ja suuhun, haavoja suun limakalvoille ja suolistoon. Itse selvisin onneksi vain parintunnin poltteella huulipielissä ja kielen kärjessä, sekä sormet joilla olin koskenut pähkinään muuttui päistä hetkeksi valkoiseksi. Jotta pähkinöistä saa oikeasti ihmisille syömäkelpoisia niitä paahdetaan auringossa ensin kolme päivää, keitetään useita tunteja, paahdetaan pari päivää lisää ja vielä paistetaan viimeiseksi. Ymmärrän nyt miksi ne maksaa Suomessa niin julmetusti. 

Saarella vietettiin seuraavana päivänä cashewpähkinäfestivaalia ja siihen osallistui kaikki lähisaaria myöten. Emme tietänee tästä mitään etukäteen joten ei todellakaan osattu odottaa karkeloita eikä niiltä olisi voinut välttyäkkään sillä lähes kaikki vastaantulleet paikalliset puhuivat siitä innoissaan. Heillä olisi kuulemma jopa miss cashewnut kilpailu! Sehän meidän piti nähdä.

Käytettiin ensimmäinen ilta skoottereilla saarta tutkien, ei karttoja tai tarkempia suunnitelmia, kunhan nyt joku ranta löytyy ja auringonlasku olisi kiva nähdä. Jokainen eksyminen tällä saarella vei toinen toistaan kivempaan paikkaan. Tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa siihen nähden että saarella tosiaan liikuttiin vain mopoilla mitä nyt muutama pikku traktori tuli joskus vastaan. Kypäriä ei edes tarjottu tälläkertaa, eikä niitä käyttänytkään kukaan. Liikenteessä kohdeltiin kaikkia kunnioittavasti, ne muutamat traktoritkin jotka tuli vastaan teki tilaa jokaiselle mopolle. Välillä sai ajella useita kilometrejä törmäämättä kehenkään muuhun. Kulkukoiria ja kissoja oli paljon vähemmän kun olin tottunut muilla saarilla näkemään. Eksyttiin yhdelle saaren monista rannoista, onneksi ei ollut hinkua uimaan sillä kyseinen ranta oli Buffalo Bayn poukamassa, missä meri vetäytyy jopa satoja metrejä kauas. En ollut ikinä nähnyt vastaavaa. Rannan toisella sivulla joku porukka piti omat pienimuotoiset rantabileet, ajattelin väkisinkin että tälläisiäkö ne kaikki full moon partyt phanganillakin on ollut aikanaan ennen turistien massaliikehdintää.

Pimeyden laskiessa oli taas hyvä aika etsiä ruokaa ja jokusen aikaa huristellessammekin tuli vastaan pienimuotoinen kauppa josta Tomi sai uudet varvastossut hajonneiden tilalle. Hinta ei ollut muita saaria kalliimpi ja sama päti pitkälti ruokaankin. Se mikä ruuassa sitten erosi oli se terveystrendeily! Tarjoilija toi aikamoisen romaanin pöytään luettavaksi, se osoittautui menuksi. Ensimmäiset pari sivua ohjeita kuinka tilata kun keittiön väki ei puhu englantia. Seuraavat kymmenkunta sivua selvennyksiä siitä mitä erilaiset gojimarjat, mustikat, yksisarvisen sarvijauheet ja ties mitkä salaattikäämät ja muut tekevät hyväksesi. Koitettiin etsiä jotakin tavallista... ei niin terveellistä syötävää heikoin tuloksin, tilasin vain herkullisen smoothien. Katselin ympärilleni ja mietin että nyt ollaan saavuttu kyllä ultimate hippijoogaeräjorma saarelle. Tämä mielikuva vahvistui vahvistumistaan, etenkin kun bongattiin kaveri joka näytti tismalleen punanaamion katalogista 70-luku-osion kohdalta. Leveälahkeiset vakosamettihousut, nahkaliivi ilman paitaa, otsapanta, pyöreät silmälasit ja rauhanmerkki kaulakoru kirsikkana kakunpäällä. Pimeyden laskettua teillä ei paljon muihin törmäillyt, saatiin huristella ihan rauhassa omalle mökille pimeitä tietä pitkin.

Oli ihanaa painua nukkumaan katottoman viidakkosuihkun ja illan viimeisten riippumattoheilumisien jälkeen. 

Niinkin pieni asia sai leveän hymyn naamalle kun auringonnousu suoraan omista ovista ja  ikkunoista, sen mitä jaksoi pikkusen rraottaa silmiä ja nukahtaa uudelleen. Muutama tömps ja kops herätteli aamupäivästä, pähkinöitä tippui taas katolle. Lyötiin vetoa kumman päähän tippuu yksi ensin, säästyttiin kuitenkin kokomatka tältä brutaalilta tapaturmalta. Meinasin kyllä liukastua yhteen portaikollemme tippuneeseen hedelmään astuessani sen päälle, sepä olisikin ollut jotain kerrottavaa vakuutusyhtiölle.

Vaikka pähkinäpuut olivatkin kerrassaan kauniita, lähti niistä aika tymäkkä haju eikä aamupala hotellin ravintelissa oikein uponnut. Tarjoilija jaksoi kertoa into piukalla niistä pähkinöistä ja festivaalista, oikeastaan niin paljon että voitaisiin varmaan osallistua johonkin pähkinäeksperttikisaan. Mopomatka uudelle rannalle vei meidät hetkeksi pois pähkinöiden luolta ja poikkeuksellisesti palmujen sijaan rannalla kasvoikin havupuita, ei toki sellaisia kuin meillä Suomessa vaan harvempia ja neulaset ohuempia. Leiriydyytiin jonkun ravintelin tiluksille, Tomi Fiksuna nappasi taas varjopaikan kun itse parkkeerasin ahterini puusta rakennetulle tasanteelle josta olisi helppo mennä uimaan välillä. Sain ehkä elämäni parhaan jääkahvin, toisinkuin Tomi joka koitti tilata samaa nähtyään omani " Salme Salme " ja viittomalla osoittelu toi Tomille kuitenkin ihan erilaisen kahvijuoman, ällömakean version, se on täällä normaalia. 

Olin kadottanut kirjani jonnekin bussimatkalla mutta miten sattuikin, pikkuisella Phayamilla löytyi jopa kirjakauppa. Se tosin oli lähinnä mindfullness ja joogajuttuja, kun taasen tästä vahingossa valitusta ravintolasta löytyi peränurkasta yksi hylly kirjoja ja sielä sattui olemaan muutama Suomeksikin. Nappasin englanniksi kirjoitetun kirjan joka kertoi erään naisen elämönmuutoksesta ja hypystä tuntemattomaan, muutosta Bhutaniin. Maahan josta harva on edes kuullut. Leikittelin ajatuksella pystyisinkö itse ikinä moiseen. Bhutan on hyvin alkeellinen maa, hyvin kaukana jäljessä Thaimaasta, mutta Phayamin kanssa sillä oli yhtäläisyyksiä. Sähköä ei ole kaikkialla 24/7, ihmiset arvostavat enemmän onnea kuin materiaa ja ruoka on arkista, eihän kaikilla ollut jääkaappejakaan. No pystyisinkö oikeasti vaihtamaan länsimaiden arkisen autuuden ja elämään viidakon liepeillä? En sentään. Kaipaisin liikaa supernopeaa internettiäni ;) Tunnit valui siinä lukiessa ja uidessa, aurinko vaihtoi puolta taivaalla, tätä olotilaa saattoi kutsua lomaksi. Teki ehkä ihan hyvää olla muutama päivä ilman nettiäkin, mutta välillä oli pakko turvautua Tomin dataliittymään että löydettiin kartan kanssa takaisin bungalowillekkin. 7v partiota takana enkä osaa silti suunnistaa näemmä.

Illalla ohjelmassa olisi ne pähkinäkekkerit ja tietysti se missikisa! Ei tiedetty yhtään mitä odottaa ja itseasiassa yllätyinkin, saaren satamanläheisyyteen oli todentotta pykätty ihan oikea iso esiintymislava ja pa-kamatkin oli taiottu jostain. Keskelle oli jätetty tila rantafutikselle, tanssimiselle ja hengailulle kun taas itse hiekkakenttää ympäröi satakunta erilaista ruokakojua, katubaaria ja olipa sinne rakennettu inttipoikien voimin joku järkytävän iso "onginta" kisakin. Maksoi hurjat 20 bht eli noin 50 senttiä osallistua, pääpalkintona olisi ollu fillari. Me voitettiin hammastahnaa. 

Ongitaan osallistui koko kylä näemmä ja palkinnot olivat suureksi osaksi hyödyllisiä arkituotteita kuten vessapaperia, saippuaa, paistoöljyä, sekä lapsille leluja. Kaikki oli juhaltuulella ja ihmiset tanssi bändin soittaessa lavalla.

Miss cashewnut kisat olivat mitä ilmeisemmin pitkä perinne ja voittaja valittiinkin yleisön äänestyksellä, tytöt esittelivät itsensä lavalla kauniissa perinneasuissa ja omaa suosikkiaan äänestettiin pudottamalla ehdokkaan kaulaan viereisestä kojusta ostettava kukkalei. Yksi tytöistä sai niin paljon kukkanauhoja ettei sieltä alta meinannut erottaa ihmistä lainkaan. Tyttö oli burmalainen ja kuulemma nyt viides vuosi peräkkäin kun Burma voittaa. Oli mukava nähdä miten hyvää pataa täälä oltiin thaimaalaisten ja burmalaisten välisesti, kun esim cambodsalaiset ovat thaimaalaisten silmissä usein "huonompaa" kansaa. Nuorin osallistujista oli vasta teini ja juontaja kertoikin tytön osallistuvan varmasti vielä monena vuotena. Ilta jatkui livemusiikilla ja hauskanpidolla, miten muut kansallisuudet osaakin juoda alkoholia ilman että pitää ruveta örveltämään, oksentamaan tai tappelemaan.. kaikki sujui rauhassa ja kaikilla oli kivaa. Me maisteltiin Tomin kanssa muutamia herkkuja kojuista ja huristeltiin takaisin unille. Seuraava päivä menikin pitkälti samaa kaavaa, joskin  päästiin osittain todistamaan jonkinlaisia häämenoja naapurikuppilan koristellessa paikkaa upeaksi. Joka päivä saatiin nauttia kirkkaasta taivaasta paahtavan auringon kera, joka ilta sai nukahtaa uskomattoman tähtitaivaan alle meren kohinaa kuunnellessa.

Phayam sopii ehdottomasti rauhaa etsiville, luonnosta nauttiville ihmisille mutta kääntöpuolena pitää varautua siihen ettei saarella ole automaatteja, jatkuvaa sähköä kaikkialla ja mopolla liikkuminen on ainoa järkevä vaihtoehto kulkea ympäriinsä. Mopon saa heti satamasta noin 200 bht eli 5e/päivä. Saarelle pääsee paikallisveneellä parissa tunnissa tai vain muutaman euron kalliimmalla Speed boatilla 45min, mutta tämä kulkee ainoastaan high seasonin aikaan. Jos tästä kaipaa vieläkin eteerisempää paikkaa, on vieressä pikku koh chang. Meitä oltii peloteltu etukäteen merenkäynnin olevan järkyttävää pomppimista speedboatilla mutta kiitos kevään, meri oli lähes tyyni ja saatiin lipua vaivattomasti perille.

Meille Phayam oli kuitenkin ehkä jopa hitusen liiankin hipihtävä ja pysähtynyt paikka. Vaikka rannat, luonto ja eläimet saarella oli upeita mukavista ihmisistä puhumattakaan, oli aika jatkaa matkaa ja tehtiinkin hyvin nopea extempore päätös lähteä Koh Samuille, eipä tiedetty taas millainen ruljanssi siitä tuli mutta voin sanoa että tulipahan taas istuttua bussissa haha.