Harmony Clean Flat Responsive WordPress Blog Theme

PALUU PAHAMAINEISELLE KOH PHA NGANILLE

5/15/2017 Maria Maunula 14 Comments Category : , , , , , , , , ,

Erinäisillä Thaimaan saarilla on jokseenkin veikeä maine, etenkin reissaavien bilettejänuorten vanhemmat tuppaavat olemaan huolissaan, toisinaan syystäkin. Phanganin maine on muotoutunut vuosien varressa kuuluisien Full Moon Partyjen vuoksi. Itseasiassa saaren nimikin juontaa sanasta "hiekkabaari", mikä ei liene yllättävää saaren rantoja kiertävien lukuisien baarien vuoksi.


Mitä tulee omaan matkaani, en ollut valmis luopumaan hiekkarannoista ihan vielä, mutta en varsinaisesti etsinyt bilettämistä. Phangan sattui kuitenkin olemaan sopivasti Samuin vieressä. Olen käynyt Phanganilla ennenkin ja jostain todella mystisestä aivopierusta johtuen halusin nimenomaan Haad Rinin puolelle, sillä Samuilta lauttamatka vei Rinin satamaan vain noin 40 minuuttia.

Suurin osa kävijöistä ei tosiaan tiedä Phanganista oikeastaan mitään muutakuin fullmoonit, eikä massiivinen yli 30 000 ihmisen joukkio joka sinne kuukausittain vaeltaa bilettämään, välttämättä ikinä edes astu bilerannan ulkopuolelle nähdäkseen saaren muita rantoja tai viidakon kätkemiä aarteita. Full moonit järjestetään jokainen kuukausi ympäri vuoden vaan hupi ei suinkaan lopu siihen, sillä saarelta löytyy myös half moon, waterfall, black moon, original pool, jungle - ja ties mitkä kissanristiäisbileet melkeimpä viikon jokaiselle päivälle. Erinäisten kekkereiden ja konemusatapahtumien aikataulut voi helposti kurkata Phanganistin sivuilta. 
Vaikken noista megakekkereistä perusta, harmittaa että missasin Suomalaisen Milla Lehdon keikan Haad Rinin Mellow Mountain baarissa, mentiin juuri pahasti ristiin sillä Milla esiintyi ennen ja jälkeen oman vierailuni, dammit! Olisi ollut hauska kuulla tuttua konemusiikkia tutulta artistilta maailman toisellapuolen :)


Ne legendaarisimmat Full Moonit järjestetään Haad Rinin rannalla ja kannattaakin miettiä majoitusta varatessa haluaako majoituksensa olevan kaiken ytimessä jossa bailaamista ja musiikkia ei pääse pakoon vai ottaako majoituksen hieman kauempaa ja kulkee lavataksilla.
Itse bileissähän ei oikeastaan ole muuta vikaa, kuin ihmiset. Kun laittaa pieneen tilaan tuhansittain ihmisiä, alkoholia ja huumausaineita niin lopputulos on aika arvattavissa. Niinkauan kuin pitää maalaisjärjen mukana ja tietää omat rajansa niin go for it, Koh Pha Ngan on myös paratiisi!
Alue oli itselleni entuudestaan tuttu ja tiesin jo ottaa hotellin sataman puoleiselta rannalta, ei bilerannalta. Vaan en tiennyt että hotellini Coral Bungalows on tunnettu "The Original Pool Party of Phangan" maineestaan ja vielä vähemmän tiesin että ne bileet olisi juuri samoina päivinä kun majoitun sinne.

Jos rehellisiä ollaan niin Haad Rinin puoli on hintalaatu suhteeltaan aika kehno ja olisi ollut huomattavasti fiksumpaa majoittua saaren melkeimpä missätahansa muussa osassa saarta mutta olin jo varannut majoituksen netistä ja toisaalta, täällä kaikki on tehty helpoksi.

Järisyttävän turistimäärän takia Haad Rinin hotellit on hyvin tehokkaasti organisoituneita, saman hotellin katonalta löytyy käytännössä ihan kaikki mitä ikinä tarvitset, skootterit, pesulat, minimarketit, retkipalvelut - kolikon kääntöpuoli on järjetön määrä sääntöjä. Missään muualla Thaimaassa en ole nähnyt ikinä moista kieltomerkkien litaniaa. Lähes kaikki hotellit bilerannan puolella mm. veloittaa extraa siitä jos uv-neon maali sotkee lakanat tai jos haluat vaikkapa uida altaassa kello 22 jälkeen. Siinä missä muualla saat skootterin vuokralle lähinnä näyttämällä passia, Phanganilla saatat joutua antamaan deposit rahan sekä passin jos mielit ajamaan. Monet hotellit myös pyytävät panttirahan huoneen avaimesta, jonka saat takaisin checkattuasi ulos.

Yksi erikoinen käytäntö oli myös Coral Bungalowsilla tehty rutiini, ainakun asiakas checkkaa sisään, mennään huone katsomaan siivoojan kanssa läpi ja laitetaan rasti ruutuun " pöytä on ehjä" "suihku toimii" jne. Ilmeisesti bilettäjät ovat tuhonneet niin paljon omaisuutta, että tälläisellä tavalla vältytään väärinymmärryksiltä ja hotelli voi vaatia asiakasta korvaamaan hajoittamansa asiat. Huone oli kulahtanut mutta kaikki toimi, ainakin sen hetken kun siivooja oli paikalla ja lappua täytettiin. Siivooja lähti, meikä purkas kamat sängylle ja menin suihkuun.. suihku ei toiminut enään. En kertakaikkisesti jaksanut lähteä säätämään joten reissurähjä suihku - bidee toimi välaikaisena viilentäjänä :D

Ensimmäisenä iltana kurkkasin kävelymatkan päässä olevat lähialueet ja bilerannan nopsaa. Ei varmaan yllättä että heti ensimmäisenä rannalla rötkötti nainen tissit paljaana ottamassa saumatonta rusketusta. Haad Rinin ranta rikkoo kaikkia thai normeja ja kävijäkunta on lähinnä nuoret ja kauniit/komeat. En ole eläessäni nähnyt niin pikkuruisia bikinejä kuin jollain tytöistä oli. Keki-ikä tuntui olevan lähempänä 20. Monista muista Thaimaan rannoista poiketen tällä rannalla on aina tuullut ja sen myytä isohkot aalot hiipii rantaa kohden. Monet harrastaa rantafutista, lentopalloa ja vesijetiaojoa päiväsaikaan darraa selvittäessään. Koska päivieni rytmi kiertyi lähinnä hyvien maisemien ja ravinnon skouttaamiseen, suuntasin katsomaan auringonlaskua lavataksilla suositulle amsterdam barin terassille aivan toiselle puolen saarta. Amsterdamin terassilta näkee saaren yli kauniisti. Paikka oli kuitenkin ylihinnoiteltu ja jotenkin se sellainen muovituolimeininki ei vain uppoa. Illalla kävin seikkailemassa rantabaareja läpi rauhallisemmalla puolen ja räpsin vähän tähtikuvia jälleen.



Seuraavalle päivälle vuokrasinkin skootterin, jotta pääsisin näkemään ne Phanganin parhaat puolet. Heti kun partyniemestä pääsee irtoamaan saaren muille teille, muuttuu tunnelma kiireisestä lomakohtaasta huolettomaksi paratiisiksi. Saaren jyrkkein mäkien päältä näkee uudelleen ja uudelleen henkeäsalpaavia maisemia missä turkoosi meri kehystää vaaleaa hiekkaa ja palmuja.
Skootterilla pitää kuitenkin liikkua Phanganilla extra varovasti ja ottaa huomioon kovaa vauhtia kulkevat autot ja lavataksit.  Phanganilla toimii myös näppärä venetaksit ja niillä pääseen muutamaan paikkaan, johon ei skootterilla tai autolla pääse lainkaan! Tälläisiä on mm. Bottle Beach ja ymmärtääkseni myös Haad Yuan. Haad Tuanilta löytyy myös psykedeelisen musiikin ystäville Eden niminen baari, jolla on villi maine mutta jätin itse tälläkertaa meiningit tarkastamatta.



Huristelin saaren kärkeen Mae Haadiin, pienelle hiekkasärkälle joka jatkaa juuri ja juuri pinnalla hiekkapolkuna pienelle saarelle. Joku oli maininnut paikan olevan upea snorklauspoukama ja löytyihän sieltä muutama fisu tutkailtavaksi, mutta Koh Lipen jälkeen vesi tuntui samealta ja värimaailma harmaalta. Koitin olla tälläkertaa fiksu ja vietin snorkaltessa vain vähän aikaa muistaen lisätä rasvaa jokaisesas mahdollisessa välissä sillä aurinko oli todella paahtava ja skootterilla huristellessa viileä ilmavirta tuppaa olemaan petollinen palamisen kannalta. Yritin seurata puhelimesta gps karttaa mutta olin onnistunut ajamaan jollekkin katvealueelle tienvarteen joka oli vasta rakenteilla. Ilmeisesti lähivuosina saaren halkaisee pieni tie joka johtaa mm. Bottle Beachille vaikka moni onkin vastustanut hanketta haluten pitää rannan "privaattina" pelätessään rauhallisen getaway fiiliksen katoavan liikenteen kasvaessa. Teitä ei kuitenkaan onnekseni ollut saarella paljoa joten pikku eksyminen ei haitannut ja löysinkin tieni takaisin jonkinsortin keskustaan. Pikkuiset sivukujat oli täynnä mitä erikoisempia kauppoja ja ravintoloita. Kuljin takaisin omalle mökille HaaD Rinin rantaan pysähtyen ottamaan kuvia millon mistäkin rannoista ja rakennuksista, yksi lempparini oli ehdottomasti Space Cats hostelli Big C marketin lähellä, hienot seinämaalaukset meinaan!




Se päivä oli koittanut kun hotellillani järjestettäisiin "the original pool partyt" ja se kyllä kuului ja näkyi kauaksi vaan onneksi bungalowit on rakennettu hieman sokkelomaisesti päätalon taakse joten meteli ei kuulunut huoneeseen kovaa. Hotellin vieraat saavat ilmaisen drinkki ja ruokalipun jotka päätin käyttää alkuillan ollessa rauhallinen ja paeta itse bileitä illansuussa rannalle auringonlaskaua fiilistelemään. Kaipaan niin kovasti Suomen kesässä iltoja kun voi kävellä shortseissa ja topissa ilman että on kylmä! Pidin viimeisestä illasta hiekkarannalla kynsin ja hampain kiinni ja istuinkin pitkään auringonlaskun jälkeen fiilistelemässä musiikkia omasta pikku matkaradiosta hiljaisella hiekkaranta poukamalla "jälkkäripiknikillä" johon hain eväät läheisestä 7/11. Se on kyllä maaginen kauppa, sieltä saa jopa suklaakakkua :D

Luikin yöpuulle allasbileiden varjossa, väkeä oli kuin pipoa mutta mulla oli aikainen herätys tiedossa sillä hotelli oli saanut järjestettyä vene + bussi kuljetuksen Surat Thanin lentokentälle, mistä nappasin lennon Chiang Maihin lennot Lion Airilta hintaan 1030 BHT eli noin 28 euroa. Bussilaivacombo taisi maksaa 700 BHT eli vajaa 20 euroa. Hintaero on aika huima kun miettii, että Samuilla Bangkok Airwaysin hinta lennolle oli ollut 180e.

Koh Pha Nganilla on tarjota vaikka ja mitä, sellaiselle joka ei istu vain viidentähden resortissa odottaen että kaikki tuodaan hopeatarjottimella eteen. Seikkailuja ja upeita rantoja on tarjolla enemmän kuin muutamassa päivässä kerkiää tutkailemaan eikä ruoka tuottanut pettymystä. Bilettäjälle varma safe heaven kunhan maalaisjärki pysyy mukana matkassa! Loppuun klassisesti fiilistelykuvia!











RELATED POSTS

14 comments

  1. No huh, nuo Full Moonit voi olla omaan makuun liian turistiörvellystä! :) saarella varmasti toki muutakin nähtävää. Chiang Mai on kyllä niin kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chiang Mai jätti taas tosi ristiriitaisia fiiliksiä, raapustelen niistä piakkoin! :P

      Poista
  2. Ei taida olla Full Moonit meidän kuppi riisiä enää, mutta muutama vuosi sitten olisin kyllä varmaan innostunut. Aika hurjaa tuo sääntöjen ynnä muun määrä, mutta varmaan ihan ymmärrettävää kun sinne kerran bilettämään tullaan! Kiva kuulla, että sieltä rauhallisempiakin paikkoja löytyy. Silti tuntuu kyllä, että mieluummin valitsisin just vaikka sen Lipen. Sand bar varmaan viittaa baarin sijaan hiekkasärkkään, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ne säännöt ei rajottunut välttämättä hotelleihin vaan baareilla ja vuokrauspaikoilla oli myös järjetön määrä erilaisia sääntöjä :D

      Poista
  3. Olen käynyt Koh Phanganilla viitisen kertaa ja Full Mooneilla kerran tai pari, mutta tykkäsin enemmän muista illoista kun rantabileet pysyivät rauhallisempina. Viime Phanganin-reissulla ei käyty Haad Rinissä ollenkaan, vaan pysyttiin Thongsalassa. Kannatti, sillä näin tuolla reissulla paljon paremman puolen Phanganista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se! Jotenkin mielikuva jatkuvasta biletyksestä sai ihan uusia tuulia kun oikeasti kiersi paikkaa ja tapasi muitakin kuin darraisia turreja :D

      Poista
  4. Mä kävin tuolla keväällä 2013 mutta en nyt yhtään muista, missä päin saarta olimme. Mutta emme lähteneet hakemaan täydenkuun juhlia vaan vain hengailemaan. Taisimme tehdä jonkin veneretkenkin... Oma Thaimaan suosikkikseni nousi Ko Lanta, jonne voisi ehdottomasti mennä joskus uudelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koh Lantalla on käyty monet kerrat ja on kyllä ollut ihana paikka! Phanganilla on ehkä vieläkin rauhallisempia ja naturellimpia rantoja, niin hyvässä kuin huonossakin eli osalle niistä pääsee paljon vaikeammin eikä niitä siivota resorttien toimesta mutta saa olla rauhassa ^^

      Poista
  5. Ollaan skipattu Phangan aina vaikka varmasti sieltä löytyy kaikkea kaunista :) Tuo bilettäjä porukka kuullostaa vaan niin kaameelle, että vaikka kuinka mulle sitä kehutaan niin kiinnostus ei nouse :D Ja kamalaa toi huoneiden tsekkaus! :D Ymmärrän sen todellakin, mutta huoh, ei mun paikka :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten melkein pystysuora viiva tulee kun läthee bilerannalta poispäin niin ne darraturret loppuu siihen :D Tuonpuolen saarista esim itse en usko palaavani Koh Taolle, mutta Phanganille saattaisin tulla vielä uudelleenkin :)

      Poista
    2. Onneksi ihminen on kaksikymppinen vain kerran elämässään. Muiden bilettäminen on rasittavaa siksi, että ei itse pääse melun takia nukkumaan. Toisaalta sitten bilettäjät houkuttelevat kaikki mahdolliset massaturismin lieveilmiöt puoleensa. Bilettäjien takia on esimerkiksi Tallinna ihan pilalla.

      Poista
  6. Tämä taitaisi olla minulle hiukan liian hurja bilepaikka. Mutta onhan tuolla aivan huikeita seikkailuja sellaisille, jotka tuntevat paikan omakseen. Mukava lukea myös tälläisistä paikoista!

    VastaaPoista
  7. Olen käynyt kyseisillä fullmoon partyillä kerran, taitaa olla jo lähemmäs 10 vuotta siitä. Yksi erikoinen sääntö jäi mieleen. Kaikki bilettäjiä kuljettaneet lavataksit tarkistettiin ja taskulampulla katsottiin penkkien alta. Kysyin, että huumeitako ne etsivät ja mulle vastattiin, että "ei kun pommeja". Silloin vähän selkäpiitä karmi. Tuli mieleen, että jos haluaisi saada paljon tuhoa aikaan ja paljon näkyvyyttä länsimaisessa mediassa, ranta täynnä länkkärinuoria olisi loistava terrorikohde.
    Enää ei fullmoon bileet jaksa kiinnostaa, mutta turvallisuus on myös asia jota miettisin nykyään.
    Ihana saari kylläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! Tilanenhan on tulenarka eteläisessä Thaimaassa edelleen, mutta pienemmillä saarilla on on aikalailla kaikki tuntee kaikkia tasoa nykyään taksit ja kokonaista kuviota oikeastaan pyörittää thaimafiat poliisin kanssa. Bangkokissa silti tuntuu rytisevän tasaiseen tahtiin.. :(

      Poista