Harmony Clean Flat Responsive WordPress Blog Theme

TRAVEL PLANS: THAILAND

1/18/2017 Maria Maunula 46 Comments Category : , , , , , , , , , , , ,


Kohti Thaimaata! Mutta miten se Indonesia mitä juuri hehkutin? Nooh... Joku saattaa muistaa edellisestä postauksesta ne klassiset sanat "en tosin lupaa että yksikään suunnitelma oikeasti pitäisi loppujenlopuksi paikkaansa." Mutta nyt se on päätetty eikä perua enään voi sillä olinhan jo sopinut kakkukahvit ladyboyn kanssa!

Bangkok at night

Jonkinmoinen päänsisäinen kalabaliikki iski ja indonesian suunnitelmat meni uusiksi kun Anne ilmoitti että tulee perästä vasta mukaan, kumppanini Iiro ei saanut lomia ja jäätiin kaverini Tomin kanssa pohtimaan mitäs tehdään ja mihin mennään.
Indonesia olisi ollut edelleen päräyttävä, mutta valitettavasti unelmoimani vuoret ovat suljettu maaliskuun loppuun sadekauden takia. Niille järjestetään silti ns. laittomia retkiä, mutta en usko että vakuutusyhtiöni pitäisi ideasta. Koukkaus Singaporen tai vastaavan kautta olisi pakollinen ja vie osan budjetista vaikka ei varsinaisesti kallis olisikaan. Molemmat kohteet haluan ehdottomasti joskus vielä kokea, mutta ehkäpä selvemmällä aikataululla ja tasalukuisella porukalla niin saa majoitukset fiksummin. Ja ehdottomasti sellaiseen aikaan, että vuorille pääsee!

Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Finnairin matkamessudiilit olivat nyt netissä myynnissä ja samaan aikaan lentodiilit.fistä löytyi litania lentoja ympäri Aasiaa alkaen 349€. Kaikki tarjoukset tietysti rajoitetun ajan ja rajoitettu määrä. Unohtamatta rajoitettuja lentopäiviä, enhän ollut saanut töistä edes 100% varmistusta että lomani menee läpi. Siinä käytiin pikakelauksella päässä läpi kaikki Indonesian hyvät ja huonot puolet, sitten miltä Vietnam maistuisi, olisiko Laos sittenkin leppoisa tai mitä jos kuitenkin... Thaimaa. Taikamaa. Tuttu ja turvallinen, valuutta on jo aika hyvin hanskassa ja kielikin taittuu jonkin verran, viisumiakaan ei tarvitsisi.

Vietnamista haluaisin pitää niin kovasti, mutta joku siinä ei saa viisaria värähtämään. Laosiin olin jo aikaisemmin suunnitellut reittiä Bangkokista pohjoiseen ja rajanyli. Säätietojen mukaan maaliskuussa Laosin keskilämpötila on  +35 ja kuumenee kohti huhtikuuta. Kaipaan viidakkoseikkailuja ja sukeltamista, näistä kumpikaan ei olisi kovin nautinnollista juuri nyt Laosissa, viidakkoseikkailut olisi lähinnä uuvuttavia tuossa kuumuudessa ja sisämaassa sukeltaminen tapahtuisi mutapohjaisessa joessa. Lisäksi nuo kaikki lentodiili.fi tarjoukset houkuttelevuudestaan huolimatta oli joko huonoille päiville tai huonot vaihdot ja pitkät lennot.

Pakkauslistojen suunnittelu on hupia, mutta vielä hauskempaa on poimia käymisen arvoisia spotteja kohteista ylös!

Otettiin pikainen onlinepalaveri Tomin kanssa ja kuumoteltiin kuinka joihinkin paikkoihin oli jo hinnat nousseet. Vaikka siinä ääneen pohdittiin joitakin maita, molemmat taisi tietää sanomattakin että Thaimaaseen päädyttäisiin. Paria minuuttia myöhemmin lentoliput kilahti mailiboksiin. 500,80€ edestakaiset lennot Finnairilla suoraan Helsingistä Bangkokin pääkentälle Suvarnabhumiin ja takaisin.

Lipun hinnat oli Finnairilla matkamessujen takia alkaen 549,90€ ja plus jäsenille alkaen 529,90€.
Plussajäsenyys ei maksa mitään ja sen suurin ilo onkin joitakin kertoja vuodessa ilmestyvät erikoistarjoukset jotka näkyy vain sisäänkirjautumalla. Aasian lennot ovat olleet pääsääntöisesti tarjouksissa 450-750€. Olen finskin plussajäsen lähinnä juurikin "salaisten" tarjousten takia, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa myös oikeasti hyödyntämään kertyneet pisteeni. Pisteitä oli joku vajaa 30 000 ja vaikka se saattaa kuulostaa paljolta, niin todellisuudessa sillä ei saa edes drinksuja saatika laajempaa jalkatilaa koneessa. Tai edes suklaapatukkaa maksamatta rahaa pisteiden lisäksi. Pisteet myös vanhenee vuoden sykleissä joten niitä ei pääse omassa käytössäni kertymään hirveästi. Mikä iloinen yllätys kun noilla pisteillä saikin riipaistua 50€ lentolipun hinnasta pois! En vieläkään ymmärrä miten ne nyt noin höveliksi on ruvennut mutta en valita!

Koh Taon paratiisimaisemat eteläisessä Thaimaassa

Bangkokista aloitetaan ja sinne lopetetaan. Viimereissullani Bangkokissa tutustuin kissakahvilassa Jetanaan, yliopistossa opiskelevaan ladyboyhyn jonka intohimo on meikit. Sovimme jo silloin menevämme shoppailemaan ja kahville kun palaan, so that's on the do list! Tapasin myös Koh Changilla Nidan, joka työskenteli Paradise cottagesissa ja oli osasyy miksi viihdyinkin paikassa niin hyvin. Nida muutti Chiang Maihin ja koitankin suunnitella reissua niin, että pääsisin moikkaamaan häntäkin sillä Nida lupasi opettaa pad thain teon alusta loppuun nähtyäni omat kokeelliset räpellykseni Facebookissa, haha. Mitä veisitte tuliaisiksi?

Nyt heitetään enään kolikkoa siitä, mennäänkö pohjoiseen vai etelään. Vai molempiin?
Bangkokista pääsee kuitenkin matkaamaan mihin vaan jos siltä tuntuu ja edelleen on upeita paikkoja tutkimatta kuten; Pai, Chiang Rai, Koh Lipe, Khao Sok, Koh Phayam...
Chiang Maista sain viimeksi vain pikku ripauksen maistiaiasen pohjoisesta ja paljon jäi näkemättä. Sielä olisi keli leudommat kelit, vuoria, viidakkoa ja temppeleitä. Valitettavasti taas osuu tuo maaliskuu matkalle eli pohjoisessa poltetaan metsää viljelmien takia ja sen tuottama savu peittää upeat vuorimaisemat. Pahimmillaan joissakin kylissä ihmiset käyttävät myös hengitysmaskeja savun takia. Etelässä taas on sesonki parhaillaan eli hinnat pikkusen nousussa ja meduusat hyvin edustettuna, mutta saarihyppely on niin mahtavaa puuhaa ja parhaat sukelluspaikat tietenkin on etelämmässä. Oh well, suunta taitaa selvitä vasta paikanpäällä.
Mitä te sanotte, pohjoiseen vai etelään?

RELATED POSTS

46 comments

  1. Etelä vai pohjoinen on kyllä ikuinen kysymys maasta riippumatta. Itsellä valinta oli selvä seuraavaa lomaa ajatellen, sillä viime kesänä tuli koluttua pohjoista Thaimaata. Ensi kuussa nautiskellaan siis etelän hedelmistä!

    Koska Thaimaa on suuri rakkaus, en millään malta odottaa postauksias oli suunta mitä hyvänsä. Phayamille kuitenkin suuri suositus jos kaipaa hetken lepoa reissuarjesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah ihana kuulla! :D Jos on pohjosesta jotain hyviä tärppejä niin suositukset otetaan vastaan! Phayam on saanut nyt niin paljon hypeä että sinne on pakko ottaa yks etappi!

      Poista
  2. Thaimaa toimii aina :) Yhdet tai kahdet drinksut Bangkokin kattobaareissa kuuluu asiaan. Harmi, ettei noilla Finskin pisteillä juurikaan mitään etuja saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattobaareja ja etenkin niiden läheisyydessä olevia buffetteja on ikävä!

      Poista
  3. Thaimaa on vielä täysin kokematta (niinkuin Aasia muutenkin) mutta jos sinne joskus pääsen niin to-do listalla on Mae Hong Son loop. Sitä on ainakin kehuttu road trip -reitiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis kyllä huikea vetää joskin itsellä vain mopokortti enkä tiedä ilkeniskö pikku skoballa vetää koko matkaa :)

      Poista
  4. Voisin mennä kumpaan vaan, pohjoiseen tai etelään :) Tosin viime vuonna oltiin kahdesti Thaimaassa ja molemmat Bangkokista etelään, joten itseäni kiinnostaisi se pohjoinen. Kumman vain valitset, niin hyvä reissu varmasti tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa enemmän aikaa niin viettäisi kuukauden molemmissa! :)

      Poista
  5. Thaimaan kokemukset ovat vähäiset, sillä ensimmäinen vierailu maassa ei saanut minua siihen ihastumaan. Mutta tuo lentohintojen vertailu, niiden rajoitettu voimassaolo ja siinä sivussa loman mahdollisuuden selvittely on kyllä niin tuttu kuvio viime vuosilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sen pohjoisen vuoristo voisi vielä yllättää ;) Nyt voi onneksi relata hetken kun lennot on taskussa ja voi vain selailla hotelleja!

      Poista
  6. Onhan tuolla Thaimaalla aina oma viehätyksensä.

    Sen verta voisin noista muista paikoista vinkata, että Koh Lipe alkoi ainakin pari vuotta sitten olemaan jo aika turistoitunut. On se tietysti mukavan helppo kohde, paikka josta löytyy palvelua jos toistakin, ravintolaa ja hotellia mihin tahansa makuun, mutta aika kansoittunut jo. Siellä lähistöllä on kuitenkin muita pikkusaaria, jotka ovat ilmeisesti vähän vähemmän vierailtuja. Tsekkaa vaikka Koh Bulon ja Koh Bulon Leh. Itse voisin harkita myös Koh Changia, joka onkin ihan toisella suunnalla.

    Muista käydä ottamassa auringonlaskudrinksut jossain korkealla Bangkokissa! Ainakin Baiyokea voi lämpimästi suositella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koh Changin kolusin viimeksi jo läpi lähes kokonaan joten jää väliin tälläerää :) Pikku koh changi tosin on phayamin kanssa to do listalla! Pitääpä kurkata Bulonit myös.

      Baiyoken buffetti <3

      Poista
  7. Kiitos toisenlaisesta lähestymistavasta Thaimaahan. Meille se on kovin tuttu paikka useamman reissun pohjalta eikä ole mitään syytä jättää menemättä sinne jatkossakaan. Toivottavasti näistä löytyy jotain vinkkejä kaikille, jotka miettivät Thaimaan matkaa: http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/category/thaimaa/

    Matkamessuilla kyselimme mm. Vietnamista sen vuoksi, ettei sitä ole vielä turismi ainakaan pilannut. Löytyy kuulemma hyviä rantoja ym. Jos jollain on kokemusta, laittakaa ihmeessä tiedoksi. En tiedä miten tämä systeemi toimii eli jos joku vastaa minulle, saanko siitä tiedon? Kaiken varalta siis viestin voi heittää vaikka FB-sivustooni Appa matkustaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos laittaa tuon ilmoitustäpän kommentoidessa päälle niin vastauksista pitäisi tulla mailiin ilmoitus, mutta kävin likettämässä myös faceisvujanne joten voin sieltä huudella jos tulaa hyviä vinkkejä vastaan :)

      Poista
  8. 35 astetta on ehdottomasti liikaa missään viidakossa, ellet sitten etsi jotain tuskamatkailua tai sinulla olisi jokin ihan pakkopakko päästä viidakkoon, niin kuin minulla oli päässyt tulemaan pakkomielle Amazonin suhteen. "Ladyboy" on seitsemään kirjaimeen tiivistettynä se, miksi en pidä Thaimaasta. Oikeasti minulla on lyhyt proppu enkä pidä siitä, että ihmiset vaivaavat minua monimutkaisilla issue:illaan. Minä sanoin matkamessuilla, että kysymys on prioriteeteista: minä vaivaan itseäni luonnolla ja ympäristöongelmilla, en ihmisten ongelmilla. Luonto toimii matemaattisesti: kun raivataan metsää viljelysmaaksi, niin ympäristön diversiteetti vähenee ja tuholaiskannat kasvavat ja niin edelleen. Ihmiset eivät toimi matemaattisesti eikä loogisesti ja mun on vaikea suhtautua sellaisiin asiohin kuten syrjintä. Käytännössä minä autan ihmisiä, mutta teen sen järkiperustein. Esimerkiksi UNICEF pyysi minua lahjoittamaan ja perusteena oli puhdas juomavesi lapsille. En voi kieltää vettä keneltäkään. Mutta sen jälkeen, säästäkää minut sunnilta, shialta, daesheilta ja salafistaajilta. Siis lopulta, ladyboy, kyllä. Se, että kuuntelisin luennon Thaimaan asenneilmapiiristä ja hänen perheensä suhtautumisesta häneen, ei, en jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en ole niin sporttista laatua että uskoisin kykeneväni tuoho +35 ja viidakko comboon :D

      Ymmärrän tuon ladyboy ilmiön olevan vaikea aihe monille ja jos miettii ihmisiä massana niin jokaisen on varmasti helpompi ajatella ongelmana isompia kokonaisuuksia kuten juurikin puhdasta ja vettä ja sehän on elintärkeä asia! Ladyboyna oleminen toki ihmisenä, yksittäisenä henkilönä voi olla auvoista tai päinvastoin, sen seurauksena hänet voidaan hylätä suvusta, ystäväpiiristä, töistä ja vaikka koko kotikylästä - maailmanlaajuisesti pieni ongelma, mutta tälle henkilölle jolle näin voi käydä se on kaikki kaikessa. Itselleni on vaikea asettua ajattelemaan Olen hyvin kiinnostunut tästä ilmiöstä ja miksi juuri Thaimaassa se on lähes arkinen kolmas sukupuoli ja miten he kokeen sen juurikin sellaisena, etteivät halua olla kumpaakaan sukupuolta vaan erikseen molemmat. Onneksi tämä henkilö jonka kanssa olen menossa kahvittelemaan, on saanut hyvät lahjat elämältä ja voi toteuttaa itseään parhaaksi katsomalla tavalla eikä koe sitä rasitteena :)

      Poista
  9. Voi Thaimaa! Edellisestä Bangkok-keikasta on jo viisi vuotta ja muusta Thaimaasta hurjat 9 vuotta... Joten mulle kelpaisi ihan mikä suunta Thaimaata hyvänsä. Onkin jännä seurata, mihin päin Thaimaata lopulta päädyt. Vai päädytkö sittenkin rajojen ulkopuolelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemmetti se Laos kummittele tuola takaraivossa kun sinne olisi niin helppo lipsahtaa Thaimaasta :P Harmillisesti ne mua kiinnostavat kohteet Laossa on ihan ääripäissä pohjosessa ja sitten melkeen Kambodzan rajalla etelässä.. pfft!

      Poista
  10. Mun Thaimaan-seikkailut rajoittuvat yhteen perhelomaan Phuketissa, joten enpä osaa auttaa suunnan kanssa. Jotenkin on aina tullut valittua sellaisia ei-niin-tavallisia reissukohteita, että Thaimaan reppureissailut ovat vasta edessä, joskus. Kiintoisaa kyllä seurailla sun reissua sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä koitan scoutata teille siispä erikoisia kohteita Thaimaan kamaralta ;D Tiedossa ainakin pesukarhukahvila ja mahdollisesti lattiasta kattoon vitivalkoinen temppeli pohjoisessa!

      Poista
  11. Ei huono suunta! Chiang Maista tuli mulle Thaimaan suosikkipaikka, tykkäsin tehdä sieltä käsin erilaisia retkiä erilaisille seuduille. Ja pidin kaupungistakin. Mukavaa reissailua mihin sitten nokka seuraavaksi osoittaakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki niin kehuu Chiang Maita ja kävin itse sielä vain muutaman päivän viimeksi ja hieman huonoon aikaan niin jäi jotenkin nahkea maku.. sille on selvästi annettava toinen mahdollisuus :) Kiitos!

      Poista
  12. Ihanan impulsiivinen matkanvaraustekniikka, kuulostaa tutulta :) Mekin liityttiin hiljattain Finnair Plus -jäseniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne plussatarjoukset pahentaa tälläsiä hetken mieliteko-ostoksia, o-ou! ;D

      Poista
  13. Käypä uimassa Kwai-joessa, on kokemus sinänsä, sekä ruokailu alkuperäiskansan parissa viidakossa. Myös nukkuminen riippumatossa Kwai-joen solistessa alkeellisen laivahotellin alla on ikimuistoinen kokemus! Eli pohjoiseen. :)

    VastaaPoista
  14. Thaimaa on aina hyvä idea! Ja etenkin noin halvoilla suorilla lennoilla! :) Pohjois-Thaimaa on mulle vielä tuntematonta, vaikka muuten olen maassa viettänyt paljon aikaa. Joten siksi vastaan, että mene pohjoiseen, niin pääsen sitten näkemään blogisi kautta sitäkin puolta maasta! :)

    VastaaPoista
  15. Phayamia voin suositella. Off-seasonilla sai tuolla olla ainakin ihan rauhassa kolme vuotta sitten, mutta kuulinpa juuri että tuokin saari on alkanut hiukka kansoittumaan kolmen vuoden takaisesta. Pikku Koh Changille peukku, vaikken olekaan siellä käynyt. Jutuista päätellen vielä hyvin säilynyt ja rauhallinen :)

    VastaaPoista
  16. No juu, kyllähän siellä Thaimaassakin varmasti tekemistä löytyy. Mut vielä joskus se Indonesia sit, eiks vaan! :-)

    Thaimaa on mulle ihan tuntematon, mutta kyllähän siellä "pitäisi" käydä. Käyn varmasti vielä, joku päivä.

    VastaaPoista
  17. Mulla on kokemusta vain etelästä, mutta eiköhän siellä toimi molemmat :) Tosi hyvä tarjous, joskus tuuri käy. Mä yleensä ostan lento + hotelli paketteja, niin harvemmin tulee pelkkiä lentoja edes katseltua. Kannattais näköjään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, hotelleja on niin helppo löytää laidasta laitaan ilman pakettireissua! :)

      Poista
  18. mahtavaa ja elämyksellistä reissua sinne! Itse olen jotenkin huono matkabloggaaja siitä, ettei Thaimaa kiinnosta oikein yhtään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on monille fifty fifty, ei kiinnosta lainkaan tai fanittaa täysiä, haha!

      Poista
  19. Tulee varmasti mukava reissu, oli sitten suuntana etelä tai pohjoinen :-) Nykyään on kyllä niin hyviä lentotarjouksia, että lomaa on harmittavan vähän :-D

    Pakkauslistoista tuli mieleen se, että mulla on yksi ja sama lista aina kännykässä. Oli sitten kolme päivää Euroopassa tai kolme viikkoa Karibialla, niin samalla listalla mennään. Talvella ei kannata tosin pakata släpäreitä ja shortseja matkaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi sukellus, kamera ja vaatelistat on muuten samat mutta jos olisin mennyt balille niin vuorta varten olisi tarvinnut takinkin! Riippumatto on vaihteleva kohteenmukaan :P

      Poista
  20. Hmmm, mä olen ollut jäsen jo jonkun aikaa, mutten ole ainakaan Lontoon-Helsingin välille bongannut jäsenille mitään erityisen hyviä tarjouksia.. olenkohan käyttänyt jotain väärää hakua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, sitä väliä en olekkaan tutkaillut, mutta muistelisin jonkun firman tarjoavan usein 69e lentoja!

      Poista
  21. Hyvältä kuulostaa! Minulta on vielä Thaimaa käymättä, mutta kovasti tekisi kyllä mieli sinne lähteä, ja mieluummin vähän pidemmäksi aikaa, että ehtisi tutkia vaikka juuri SEKÄ pohjoisen, ETTÄ etelän. :--)

    VastaaPoista
  22. Itse lähtisin pohjoiseen kun etelässä olen jo käynyt :) hauskaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pakko se on kurkata läpi niin saa paremman kokonaiskuvan! :)

      Poista
  23. Voih, mulla on ollut Thaimaa kuume jo jonkin aikaa, en ole siellä käynyt mutta kovasti tekisi mieli. Plaah..ehkä tulevaisuudessa..siihen saakka pitää kuolata muiden matkakuvia ja -kertomuksia.
    Hauskaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakun lentojen kyyläystä ja järjestämään lomaa sopivaan aikaan ;D

      Poista