Matka oli todella pitkä ja hikinen minivanikyyti ja ottikin mukavasti reilu puolipäivää. Minivaneissa sentään toimii ilmastointi ja tälläkertaa kuski ei säätänyt sitä jääkylmälle. Päivän protip on kahdestaan reissatessa aina valita minivanista oikean reunan keskimmäiset kahdenpaikat! Etummaisen istujat haudataan laukkujenalle, vasen reuna saa myös osansa laukuista ja jos tarvii taikoa lisää istuinpaikkoja niin siihen väliin lätkäistään vain istuinlevy. Taaimmaiset joutuvat istumaan kuin sillit suolapurkissa. Opittu kantapäänkautta...

Khao Lakissa oli kuuma kuin Saharassa, päätettiin silti hylätä vastassa olleet taksikuskit ja kävellä kamppeinemme, sillä resorttimme Fasai House sijaitsi kohtuullisen matkanpäässä drop out pisteestä, joskin tuossa helteessä se tuntui paljon pidemmältä matkalta. Hotelli oli ihan kiva, pooli pieni mutta piristävä. Ilmastointi, jääkaappi ja Wi-Fi joka toimi, finally! Päätettiin pienen pooli vilvoittelun jälkeen lähteä metsästämään ruokaa, sekä Tour toimisto joka hoitaisi Khao Sokin bungalowipaketin meille, mutta sillä muutoksella että lähtisimme retken toisena päivänä aikaisemmin pois, jotta kerkeisimme ylempänä pohjoisessa sijaitsevalle Phayamille menevään viimeiseen lauttaan. Alku vaikutti lupaavalta, ihan kiva merenrantamaisema ja horisontissa siintävä majakka. Meri oli laskenut kauas paljastaen rapujen kätköt. Juurikun ehdotin uintia meressä, viiletti  rannan päälle hillitön sadepilvi. Muutamat nopeat juoksuaskeleet pelasti meidät hullulta vesisateelta. Päädyttiin suojaan mukavaan ravintolaan, tosin missään ravintolassa ei olla tultu aiemmin pyytämään maksamaan aiemmin sillä happy hour oli loppunut, ravintolatarjoilu kuitenkin jatkui, mystistä.  

Tomi testaamassa paikalliset jumppalaitteet

Masu täynnä ja aurinkokin suosi jälleen läsnäolollaan, ei kun eteenpäin. Rantaahan Khao Lakissa riittäisi äärettömän ja hiekka on todella pehmeää. Pehmeä hiekka saikin toimia suunnannäyttäjänä ja valettiin päämäärättömästi eteenpäin, kun vastaan tuli 2004 vuoden tsunamin uhrien muistomerkkejä. Oikeastaan kaikki Khao Lakissa on aloitettu puhtaalta pöydältä tsunamin jälkeen, sillä se osui erittäin voimakkaasti juuri tänne. Onneksi oltiin jo kohden iltaa, näiden muistomerkkien, surukirjoitusten ja kuvien jälkeen ei todellakaan olisi tehyt mieli kirmata uimaan iloisena... Oli pysäyttävää miettiä tapahtunutta ja osasi taas arvostaa omaa arkeaan enemmän. 

Aurinko kerkisi laskemaan joten mekin siirryttiin jonkun hulppean resortin useiden uima-altaiden välistä takaisin ns. Pääkadulle etsimään sitä matkatoimistokoppia. Muutama sellainen koluttiinkin läpi ja kyllä jäi paska maku suuhun. En törmännyt Khao Lakissa kertaakaan sellaiseen aitoon tahi hymyyn ja mukavuuteen! Yksi matkakoju sanoi että soita itse ja varaa, toinen lähti kesken setviminen johonkin kiireellä ja pahoittelematta poistumistaan, sama kaveri oli siis lähtenyt syömään ja katsomaan telkkaria, tämä selvisi kun satuttiin kääntymään samasta risteyksestä hotellillemme ja näimme paikan takahuoneen :D kaikki mitä jäi käteen oli loppujenlopuksi että kelluvat bungalowit tulisi maksamaan melkein nelinkertaisen summan täältäkäsin säädettynä ja jopa taksikyydistä itse puistoon pyydettiin pahimmillaan 1700bht (45€) kyseessä siis noin 40mkn ajomatka ja oltiin juuri tultu monen tunnin reissu etelän saarilta tänne murto-osalla tuosta hinnasta. Eipä auta itku markkinoilla, halusin mieluummin pois täältä kuin jäädä säätämään eikä Tomikaan aistinut sen parempaa feng shuita tässä paikassa joten next plan bussi Koh Phayamiin. Sekin osoittautui hieman hankalaksi tai kalliiksi, mutta päästiin vihdoin ja viimein toteuttamisen arvoiseen suunnitelmaan respan tytön avulla. Aamulla pyöreästi seiskan aikoihin lähtisi local bus suoraa päätieltä seveneleveniltä ja kustantaisi alle 5€. Se veisi meidät Johonkin missä pitää vaihtaa bussia joka vie meidät Ranongiin ja sieltä pitää löytää satama josta saa veneen saarelle. Sopivan epämääräistä mutta halpaa. 

Aamulla pönötettiin tuttuun suomalaiseen tapaan tasan seiskalta pysäkillä. Pysäkki ei tosin ollut pysäkki, piti vain tietää että siihen se pysähtyy. Onneksi oltiin jo eilen nähty kaikkien bussien pysähtyvän saman putiikin eteen. Olin hetken ajatellut vihdoin lataavani lisää dataa silmille mutta bussien jättässäessä aina noin Satakunta kiinalaista turistia samalle kaupalle, päätin olla tukkimatta jonoa. Noin kymmentäyli se paikallisbussien sitten saapuikin, tilaakin riitti ja matka oli ihan kohtuullisen mukava. Ehkä tunnin, kahden kuluttua vaihdettiin bussia ja taas paahdettiin joitakin tunteja. Phayam on niin lähellä Burmaa, että armeijan miehet käy usein busseja ja minivaneja läpi etsien paperittomia. On semikuumottavaa herätä bussissa päiväunilta siihen että haalaripukuiset miehet aseineen syynää vakavalla naamalla kaikki läpi - paitsi meidät ainoat valkoihoiset. Saavuttiin vihdoin perille ranongin suurelle bussiasemalle, asemalle joka näytti minkä tahansa bensiksen takapihalta muutamalla penkillä koristeltuna. Lavataksimies ei pahemmin englantia puhunut mutta viittoi meitä kyytiin sanottuani koh phayam, klassisesti päädyttiin aivan väärään paikkaan, johonkin border controlliin ja meidät viitattiin jonottamaan siihen, ilmeisesti luuli että me tultiin Burmaan kautta tms, mutta sattui taas klassinen matkapaniikki vaan ei tälläkertaa mulle vaan Tomille. Tyyppi valahti melkein valkoiseksi kun käsi oli hapuilut matkalaukun pohjaa etsien passia. Ei löydy ei. Taskut, päiväreput jne kaikki käyty läpi. Kyllähän se onneksi oli sielä, matkalaukun mystisessä sivutaskussa josta ei ollut tietoa aiemmin. Mutta se on ne pari asiaa mitä hokee itsellleen koko matkan "passi rahat kännykkä" ja se tunne jos joku noista on hetken edes kateissa, huuh huh. Joku ihmetteli meidän touhua Tomin purettua koko laukun sisällön siihen lattialle ja samalla ilmeni ettei tästä mihinkään phayamille pääse, pitää kävellä kilsa pari toiseen suuntaan. Voin kertoa että oli kuuma! Onneksi loppumatka meni tuktukilla kun vihdoin hahmotettiin miten homma toimii ja saatiin jopa laivaliput ostettua! Liput saa myös ihan satamasta mutta tarvittaessa myös ison tien varrelta joka johtaa satamaan. 

Meitä oltiin varoiteltu etukäteen jäätävästä merenkäynnistä ja laivavaihtoehtoja katsoessa oli aika helppo valinta, 45min 350bht (9€) speedboatilla tai 2h perinteisellä botskilla 200 bht (5€). Mitä nopeammin perillä, sen parempi. Onneksemme tähänaikaan vuodesta meri on rauhallinen ja itseasiassa ei tainnut menomatkalla olla laineen Lainetta. 

We made it! Mooonta tuntia myöhemmin me oltiin vihdoin Koh Phayamilla! Siitä lisää pian :)

Kaikenkaikkiaan Khao Lak on varmasti kiva paikka niille jotka joko a) ei mieti rahaa ja haluaa all inclusive hotellisetin b) jotka jaksaa ottaa enemmän selvää, vuokrata skootterin ja käydä läpi ne hienot paikat omin avuin :)

Kuvia ei yllätys yllätys hirveästi ole joten nauttikaa sekalaisesta kokoelmasta: 

Lanta on sellainen helppo, jokaiselle jotakin kohde. Sinne pääsee helposti oikeastaan koko länsirannikolta, mutta Krabi on monelle se helpoin reitti, sillä uudenkarhean sillan myötä siirtymä ei vie puoltatuntia kauempaa vesiteitse viimeiseltä osuudelta. Lipeltä se otti sen rapean 6h. Meidän onneksemme helmikuussa meri on lähes tyyni eikä pomppuja ollut, muilta matkaajilta kuullut tarinoita oksennuspussin tarpeesta aallokon tahdissa. 

Lauttaliput lähisaarilta ja rannasta yleensä kustantaa 300-400 bht (10€) ja tiputuksen hotellille, meillä tosin matka oli senverran pidempi että taidettiin maksaa jotakin 1400bht paikkeilla eli plusmiinus 35€. Lanta on todella erilainen verrattuna lähialueeseen kaikkineen, on myös hyvä muistaa sen olevan isaan-muslimialuetta eli hotellia miettiessä kannattaa tsekata ettei naapurissa kajahda rukoushuudot tornista heti aamutuimaan. Isaanin erot vaikkapa verrattuna shiioihin on itselleni täysin hämärän peitossa, mutta uskosin monen ennakkoluulot muuttuvan lantavisiitin jälkeen. Arjessa se näkyy lähinnä vaatteissa, kuten naisten huiveissa ja miehillä myös partana. Tähän ei välttämättä muuten kiinnittäisi huomiota mutta missään muualla Thaimaassa en ole nähnyt yhtäpaljon pitkiä partoja kuin Lantalla. Naiskuskit myös yllätti iloisesti, kyllähän niitä näkee muuallakin mutta hyvin hyvin vähän suhteessa Lantaan. Yleisestiottaen saaren overall fiilis on ystävällinen, avoin ja rento. 

Majoitus ja ruoka on kohtuu edullista, molempia löytyy laidasta laitaan katukojua ja backpacker huoneita, luksusresortteja ja fine diningia. Sukellusta, vesiputouksia, luolia, vaikka mitä! Pääsääntöisesti mitä lähempänä satamaa sen arvokkaampia ja perheystävällisempiä resortteja, keskimailla juhlimista ja nuorempaa väkeä ja ihan ääripäässä paikallisia, hippejä sekä luonnonsuojelupuisto.

Majoituksen suhteen meitä laiskotti ja kaivattiin ilmastointia Lipen tuulettimen jälkeen, Agodalla oli taas tarjota huomattavan edulliseen hintaan normaaliin nähden, lanta island resorttia jossa päädyttiin viettämään pari yötä. Noin 40€ kustansi yöltä, halvempia bungaloweja on saarella vaikka kuinka paljon mutta satamanläheinen sijainti ja allas nostaa aina hintaa. Resortti oli juuri sitä mitä monelle Lanta on, iso helppo paikka josta saa saman katon alta kaikki hieronnasta erikoisoluisiin ja sukellusretkiin. Sellanen paikka missä ei tarvi tehdä mitään, joku tekee kaiken sun puolesta. Paikkaa pyöritti Saksalaiset ja kävijäkunta koostuukin suurinmäärin samasta sakista. Lantalla pistää silmään myös jäätävä määrä ruotsalaisia, ilmeisesti helppoja pakettimatkoja tarjolla. Jännä miten monesti länkkärit jaksaa katsoa toisiaan nenänvartta pitkin, kun paikalliset toivottaa kaikki kansalaisuudet avosylin tervetulleeksi. (Noh... muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, köh Venäjä, Kiina..)

Heti alkuunsa reissukaverini Tomi otti rennomman päivän kun taasen meikä oli bongannut half moon partyjen mainoksen, sijaintina juhlimisesta tuttu klong khlong ranta. Tanssijalkaa vipatti ja nokka kohti juhlia. Koh Lantan half mooneja ei sitten pidä sekoittaa Koh Phanganin vastaaviin, sillä Phanganin mittakaavassa Lantalla ollaan vasta aloittelemassa. Muutamat viidakkobileetkin on yleensä tarjolla ja niissä on jotakuinkin 10-100 juhlijaa kun phanganilla puhutaan tuhansista ja full mooneissa jopa 30 000 ihmisestä. Lantalla niinkuin muuallakin, juhlimisessa toki pitää olla se kuuluisa maalaisjärki mukana, mutta ylipäätään itsellä on aina lantalla turvallisempi olo, ihmiset on niin älyttömän mukavia eikä taskuvarkaita, taksiraiskareita tai tyrmäystippoja tarvi pelätä joka nurkalla.Tuktukille huikkaus juhlimisesta ja kohan tiesi minne mennään. Perillä oltiin, ei muutakuin släbärit naulakkoon. Rantajuhlissa rakastan eniten sitä, että saa tanssia hiekalla! Tilaa on kaikille eikä kukaan yleensä örvellä siinä kunnossa kuin Suomessa. Ei tulla tönimään eikä heitellä tuoppeja toisten niskaan. Naapurisaaresta Phi pihistä poiketen musiikkia soitettiin joka kohtuu maltillisella volyymilla ja baarit vuorottelevat juhlien pitämisen kanssa. Hauska sattuma kävi myös kun olin likettänyt tapahtuman Facebook mainosta Lantan omassa ryhmässä ja baarin omistaja tunnisti meikän siitä. Aivan riemuissaan tyyppi nakkaaa mulle baarin promopaidan ja ei kauaakaan kun olen uv-maalilla koristeltuna joraamassa jalkoja hapoille. Ihan aamuyöhönasti Olin jo varautunut maksamaan tuktukista extraa kun kuskit tiesivät odottaa juhlien lähellä, vaan ei, nää on niin rehtiä porukkaa että matka hotellille takaisin olikin halvempi kun tulosuuntaan. Klassinen turistin ristiretki oli tehty, maalit naamalla ja neonvihreä sienipaita päällä oli hyvä nukkua. 

Aamun uudet kujeet toi meidän päiväohjelmaan laiskottelua. Rehtiä laiskottelua. Okei, kirjoitin sentään blogipätkän ja luin jotain huonoa suomalaista rikosromaania jonka olin bongannut aulan kirjastosta. Siinä se päivä valuikin. Välillä ruokaa välillä juomaa. Illalla sataman markkinat laiskasti kävellen läpi. 

Seuraavalle päivälle nasautettiinkin naapurirantantaan ja parkkeerattiin itsemme jo vähän kulahtaneempaan hotelliin, Blue Andaman Lantaan, ilmastoitu maja ja allas noin 30€. Ei edes keretty käyttämään koko allasta hah. Hotellin naapurista sai kivasti skootterit alle menopeliksi 200bht eli noin 5€ päivähintaan. Bensa maksaa 40 bht eli 1,079€ litralta ja sitä myydään sympaattisissa kojuissa lasipullossa tienvarsilla. Lantalta löytyy pohjoisemmassa myös ihan oikeita huoltoasemia mutta mitä etelämpään menee sen tiiviimmin kannattaa katsoa tankin tilannetta sillä ihan saaren perukoilta ei meinaa löytää edes lasipulloja. Lantalla on helppo ajaa, tiet on ok kunnossa eikä jäätäviä korkeuseroja ole. Paikallisten ajotavat on aika lupsakasti ja isommat autot varoo pikkuisia mopolijoita. Kypärää tulee käyttää ja sen käyttämättä jättämisestä saa sakkoa poliisin napatessa. Mopolijoilla tulisi olla myös kansainvälinen ajokortti jonka saa helposti Suomesta eikä maksa paljoa. Todellisuudessa kukatahansa passin omaava voi skootterin vuokrata eikä sellaisella ajaminen ole rakettitiedettä. Mopedin kaikki sivut kannattaa kuvata vaikka kännykällä, vaikkakin Lantalla ns. Skootterikusetukset ei olekaan arkipäivää niin parempi pelata varmanpäälle, kuvien avulla kukaan eri voi vahingossakaan syyttää sinun tehneen lommoja tai naarmuja. Rysäkohteissa on tavanomaista toimintaa skootterin palauttaessa ruveta tiirailemaan mistä sitä voisi turrelta nyhtää rahaa ja pientenkin lommojen hinta on saattanut nousta sadan euron hujakoille. 

Kun vihdoin löydettiin edes välttävästi Tomin päähän mahtuva kypärä, hurautettiin epämääräisen kartan perusteella kohti Khao Mai Khew luolaa. Mopolla ajelu on leppoisaa puuhaa ja vaikka itse köröttelin lähinnä kolmee neljääkymppiä vauhtimittarissa, niin silti tulee vauhdin huumaa. Aurinko ei kumota ihoa vastatuulessa ja rosoiset tiet tuo vähän eksotiikkaa touhuun. Tomille tuli heti mieleen mökkifiilikset nuoruudesta ja huristelu oli ehdottomasti osa hauskuutta matkanteossa. Löydettiin luola ja oltiin etukäteen katsottu oppaan maksavan 300 bht eli noin 8€ eikä luolaan voi mennä ilman opasta lainkaan. Selvisi hyvin nopeasti miksi opas oli pakollinen, luola oli järisyttävän iso ja reitti senverran sekava että olisin itse eksynyt sinne yöksi omillani. Opas oli ihan mahtava, tyyppi oli itse nuorena poikana löytänyt kyseisen luolan veljensä kanssa ja nyt jo vanhalla iällä jaksoi silti viedä turreja seikkailemaan. Velipoika oli jo siirtynyt helpompiin töihin. Opas myös kertoi hieman vakavoituneena rahasta, valtio tukee luonnonsuojelua ja kaikki tällaiset löydöt, luolat vesiputoukset yms. Tietysti nähdään arvokkaana kohteena, myös rahan kantilta. Oltiin kivuttu vasta puolisen tuntia viidakkoa ylämäkeen kun park ranger tuli moikkaamaan ja veloitti oppaalta osan rahoista, jotka oltiin maksettu oppaalle. Opas kertoi ettei park ranger oikeastaan osallistu luolan ylläpitoon mitenkäänpäin ja kaikki tukitikkaat yms. hän on itse rakentanut. Tyyppi käy myös yksin siivoamassa turistien jälkiä luolasta enkä ehkä itse halua olla näkemässä miltä paikka näyttää vuosien kuluttua kun tyyppi jää " eläkkeelle" eikä luolasta pidetä huolta. 

Olin käynyt Thaimaassa luolassa vain kerran aiemmin ja sekin oli jo vaikuttava, jos tätä luolaa vertaa niin woohoo! Opas oli tässä vuosien varrella kerennyt hieromaan aikamoiset tarinat myös kuinka luolassa on asunut merenneito ja sitä on vahtinut alligaattorit. Löytyi merenneidon kammaria, eteisaulaa ja alligaattorienkin pedit. Luola oli itseasiassa luolasto ja täynnä toinen toistaan erimuotoisempia onkaloita. Luolasta selviää kuivallakaudella släbäreilläkin mutta olin iloinen lenkkarivalinnasta. Vaatteiden likaantuminen on taattu, sillä loppusuoralla pitää ryömiä että pääsee luolasta ulos. Lepakoita ja hämähäkkejä oli matkalla useita, eli oikeastaan luola oli painajainen korkeanpaikan, ahtaanpaikan- ja elukkakammoisille. Hämähäkeistä opin jotain uutta, jos niiden silmät kiiltää valolla osoittaessa ne on ystävällisiä, kun taasen oppaan sanoin "if eyes no friendly, all black, you run". Lepakot oli jo tottuneet turistien otsalamppuihin eivätkä jaksaneet paljoa välittää. Opas esitteli myös taiteellisemman puolensa ja esitteli luolasta löytyvät värit käsivarresani, sieltä se vaan poimi milloin mistäkin kiven päältä tai alta erilaisia värejä, punaista, valkoista, vihreää jne. Kuulemma tykkää maalailla merenneitoja kotona näillä väreillä. Retki oli kaikenkaikkiaan huikea ja hinta mielestäni enemmän kuin kohtuullinen.

Saarella olisi vaikka mitä nähtävää mutta itse olin kolunnut jo aikaisemmalla käynnillä vesiputouksen ja suositun Lanta Animal Welfaren ja koska Tomilla oli missio oppia thaikeittiön salat niin pyräytettiin luolan jälkeen nopeasti peseytymään ja siitä kokkaamaan. Thairuokaa on loppujenlopuksi todella helppo tehdä, meillä vain ei ole ihan samoja aineksia aina tarjolla Suomessa. Helpolla tarkoitan sitä, että niiden salat on helppo ymmärtää sweet, sour, spicy, salty! Osa ruuasta vaatii kuitenkin tuskanhikeä ja rehkimistä morttelin kanssa, tämän olin saanut kokea jo yhdellä aiemmalla kurssilla joten tälläerää oli tarjolla helpompia ruokia, golden bagseja, massaman currya, papaija salaattia ja sweet & sour soosia, sekä muutamia eri lihoja näiden kanssa. Kokkikurssit ei ole edullisimmasta päästä, mutta ottaen huomioon niiden keston ( yleensä puolipäivää ) ja aineet ja opit mitä saa matkaansa mukaan niin sanoisin sen olevan totally worth it. Muistelisin hinnan olevan paikasta riippuen 35-45€.

Tiivis visiittimme oli Lantan osalta ohi ja seuraavana päivänä meidän suunta jatkui kohti Khao Lakia ja Sokia, ei tosin menny taas niinkuin strömsössä mutta siitä lisää piakkoin kun vihdoin päästiin paikkaan missä toimii netti! ( Oman 2,5gbni käytin jo eikä muutamalla sevenelevenillä oikein sujunut tuo sim-korttiin ostokaan tai edellisen lataaminen.. Classic thai! ) 

Etsin reissuilta muistoja ja kokemuksia, niitä Lipe tarjosi järisyttävin visuaalisin ärsykkein ja oikein kaksin käsin. Jos haluat nähdä tähtitaivaan kaikkine aarteineen ja meren yllätyksiä, kuten pimeässä hohtavaa planktonia, tämä saattaa olla SE saari sinulle :)

Krabi on helppo pitchstop matkalla etelän saarille ja kaikki liput saa helposti ostettua sieltä minne tahansa. Optimistina katselin yöllä katukojusta ostettua matkalippuamme Koh Lipen saarelle pohtien että " nyt on kaikki hoidettu, ei siinä varmaan mene kuin enintään kolmisen tuntia päästä perille, Krabihan on lähempänä kuin Lanta ja sieltä menee vain se kolmisen tuntia! " Luonnollisesti thailaisittain matkaan meni todellisuudessa rontti 8 tuntia, mutta se oli todellakin worth it! Lipusta pulitettiin 900bht (24,3€)

06:00 rävähti silmät auki herätyskellon päristessä merkiksi että nyt on hetki aikaa pakata ja kasata itsensä ennemmin kun kyyti tulisi. Thaimaassa on uskomattoman helppoa olla turisti, lähes kaikkia matkoja operoi joku isompi firma ja turret erotellaan kivasti tarralla paidassa ja ohjataan kuin lastentarharyhmää. Vaniin sisään, vanista ulos, joskus välissä bussiin tai toiseen vaniin ja Lautalle, sieltä sitten porukka jaetaan tarran mukaan oikeille saarille oikealla pysäkillä. Luulin meidän botskin lähtevän Krabin satamasta mutta ei, huristeltiin ympäri maita ja mantuja pysähtyen välillä kuskaamaan myös kuskin tuttuja sinne tänne tai jäätiin röökitauolle milloin missäkin. Useiden tuntien päästä oltiin perillä Trangissa ja päädyttiin sieltä vihdoin isoon satamaan. Vene nappasi meidät kyytiin ja vei perille Koh Lipen saarelle, matkalla taputeltiin muutama turisti vielä pienemmille saarille, missä ei ollut laituria lainkaan vaan loppumatka piti hoitaa pitkähäntäveneellä kirjaimellisesti rantaan. Koh Lipe on jo senverran kehittynyt, että eräänlainen kelluva ponttooni otti meidän pitkähäntäveneen vastaan. Ennen ponttonia pitää Kaikkien saarelle tulevien maksaa 50 bht (1.35€) kuljetuksesta merilaiturilta saaren kelluvalle laiturille, sekä 200 bht (5,42€) Tarutaon luonnonsuojelualueen hoitomaksuja mikäli aikoo vierailla lähisaarilla tai esim. Sukeltaa. Me ei tajuttu ostaa lippua siinä, eikä sitä koskaan tullut kukaan kysymäänkään, jäi myös vähän epäselväksi oliko merellä kelluva välisatama ainoa paikka ostaa kyseiset tiketit..

Oltiin tosiaan matkustettu reipas 8h kun päästiin vihdoin upottamaan jalat rantahiekkaan. Kuumuus ja kosteus oli tukahduttava ja piti vielä etsiä majoitus. Oltiin katseltu etukäteen netistä paikkoja mutta kaikki tuntui hintavalta ja luotettiin siihen että joku paikka kyllä löytyy. Lipen hotelleista läheskään kaikki ei ole netissä! Kuumuuden ja parin täyden hotellin käännytyksen jälkeen oltiin aika uupuneita. Vastaan tuli pääkadun varressa vastaan NT resort ilmastoinnilla ja aamupalalla hintaan 1800 bht(48,80€), ei jaksettu enään miettiä vaan otettiin siitä huone. Ilmastointi täysille ja hetken lepo kunnes oli pakko saada ruokaa. Itsehän kerkesin vielä ennen ruokaa nappaamaan pienen pedikyyrin lähihoitolasta, kustansi jopa 150bht (4€). 

Ruokaa löytyi sunrise rannan puolelta jostakin lukemattomista rantarafloista eikä thairuuissa usein voi maku mennä pahasti pieleen. Ruuat oli hyvä sulatella kävelemällä rantaa loputtomalta tuntuvien hiekkakasojen yli kunnes laskuvesi paljasti Kivikon jonka yli ei helposti mentäisi. Hyvä paikka ottaa parit kuvat ja sen oli huomannut eräs Saksalainen ammattikuvaajakin. Juteltiin siinä aikamme ja en voi kun arvostaa tyypin intoa kantaa mukana koko laitteisto jalustoineen. 

Ensifiilis lipestä oli sellainen paratiisi kun moni oli sitä kehunutkin. Viidakko on vihreää ja runsasta, rannat on puuterihiekkaa ja meri uskomattoman kirkasta. 

Auringon laskettua piti katsastaa myös yöelämää. Saari on käytännössä kohtuu pieni ja sen voi periaatteessa jakaa kolmeen rantaan, sekä pääkatuun Walking streettiin joka jakaa saaren poikki. Sunrise ranta oli kohtuu rauhallinen, pääranta Pattaya beach nimeltään taasen oli se mistä pääkatu alkoi ja mihin kaikki veneet jätti. Se oli myös kaikista isoin ja suosituin ranta joten yöelämäkin löytyi sen varresta. Sunset ranta oli saaren hiljaisin. Hiippailtiin hissukseen rantaa pitkin illan pimeässä kunnes löydettiin täydellinen spotti, pöydät ja tuolit rantahiekassa, baaritiski metrinverran niskantakana. Kerettiin tilaamaan juomat ja asettamaan ahterin penkkiin kun luonnonvoimat otti vallan illan kulusta ja rysäytti vettä niskaan kuin saavista kaatamalla! Olin onneksi varautunut ja mukana oli yksi niistä pienistä vesitiiviistä pussukoistani, ei ollut meinaan montaa sekuntia aikaa laittaa kaikkea elektroniikkaa kännyköistä kameraan suojaan sateelta. 

Ukkosmyrskyt ovat ihan erilaisia tropiikissa. Ukkonen murisee pehmeästi mutta koko taivaan täyttäen ja pitkään kaikuen. Vettä tulee hetkenaikaa niin paljon ettei meinaa eteensä nähdä. Kaikki se äskeinen hulina ja elämä rannalta sekä pääkadunvarresta katosi yhtä nopeasti kuin sade alkoi. Meitä ei lämpimät vesipisarat haitanneet vaan käveltiin kaatosateessa naureskellen takaisin hotellille. Vettä tuli niin paljon, että walking street muistutti vesiliukumäkeä ja tulipa vesi meillä huoneeseen katosta hieman sisäänkin. Oltiin jätetty terassille märkiä vaatteita kuivumaan, ei toivoa. Sateet ei onneksi kestä kauaa, usein vartista puoleentuntiin ja kaikki palaa ennalleen. Me otettiin suosiolla unta palloon sillä aamulla oli taas hotellinvaihto edessä!

Booking.comin kautta olin spotannut hieman edullisemman ja perinteisemmän bungalow majoituksen sunset beachin läheisyydestä ja sen enempää miettimättä varattiin se. Kaikki on Lipellä kävelyetäisyyden päässä mutta meille laiskoille länkkäreille toimii saarella nykyään myös pieni tuk tuk taksirinki kiinteällä 50bht per henki per suunta diilillä. Siinä kuumuudessa tuk tuk oli helppo valinta. Autoja saarella on vain muutama ja niitä käytetään lähinnä isojen tavaroiden ja sukellusvarusteiden liikutteluun. Tuk tukit saavat kulkea walking streettia vain päivisin, iltaisin se on pyhitetty kävelyyn sen muuttuessa aikamoiseksi ostoskaduksi.

Uusi hotellimme oli Longbay lipe resort ja kyllä oli nappivalinta! Hinta oli 1699 bht(46€). Iso oma puusta rakennettu bungalow, tuuletin, oma suihku ja vessa, mutta mikä parasta, oma ranta. Vaikka ranta on ns. Private, oli muutkin tervetulleita sille, mutta saimme käytännössä koko rannan itsellemme.

Paikan työntekijät ei paljoa englantia taittaneet mutta meistä pidettiin hyvää huolta, mm. Kävellessämme portaita alas kohti rantaa, huutelee yksi terassia korjaavia mies että halutaanko vettä mukaan eikä tämä maksanut mitään. Se maisema mikä portaiden alapäässä avautui silmille oli kyllä kaunis. Vesi oli niin kirkasta ja tyyntä, että pohjassa elävät korallit näki jo kaukaa. Vastarannan ylös kohoava vuori viidakon peittämänä herätti kunnioitusta luontoa kohtaan. Hiekka oli pehmeämpää kuin olin aiemmin Thaimaassa kokenut. Viltit hiekkaan ja uimaan! Olin käynyt aamupalan jälkeen nappaamassa lähimmästä kojusta snorkellisetin 300 bht hintaan, halvemmallakin olisi varmaan saanut jos olisi jaksanut tingata kunnolla. Tiesin saarella olevan hyvä maine snorklauksen suhteen mutten odottanut elävää ja värikästä korallia heti rannasta! Pääsin ehkä 3 m eteenpäin kun kimaltelevat parrot fishit sujahti näkökentässä, pienet joulukuusen näköiset korallikasvit heilui laineissa ja merimakkarat kurkisteli kivien alta. Olin niin viehättynyt tästä kaikesta etten malttanut käydä istumassa varjossa lainkaan, Tomi pelasi varmanpäälle ja otti hyvän lukuhetken banana Bagilla pötkötellessä. Arvata saattaa, että paloin. Selässä uljas valkoinen raita punakan pinnan rytmittämänä. 

NT resortin aamupala ei ollut järin kummallinen joten tuntien "rehkimisen" jälkeen oli aika saada ruokaa. Longbay resortilla ei ollut omaa ravintolaa, siirryttiin takaisin pääkadulle etsimään ravintola. Koska olin jo paripäivää vetänyt thairuokaa, mieli teki muutakin. Päädyttiin tripadvisorin suosittelemana saaren toiseksi parhaalle raflalle, Elephanttiin walking streetillä. Ruoka tuoksui hyvältä ja paikka oli ihanasti sisustettu. Uskokaa tai älkää mutta paikan pizza oli maistuvaa eikä jälkkäritkään näyttänyt huonolta vaikka jäikin tälläerää maistamatta. Edullisimmassa päästä ravintola ei ollut, mutta eipä tuo 220bht (5,9€) ole paha hinta kunnon kiviuuni överiliha pizzasta.

Pattaya Beach sekä sunrise rannat oli jo kerta korkattu, niin ilta vietettiin sunset rannalla. Muutama muukin turisti oli löytänyt tiensä paikalle saaren pohjoiseen osaan katsomaan uljasta näkyä. En voi silti missään nimessä sanoa että ihmisiä olisi ollut liikaa, kaikille oli tilaa rannan muutaman baarin jakkaroilla tai matoilla. Oli hauska seurata etenkin Kiinalaisten turistien huolella suunniteltuja selfie hetkiä ja kulkukoirien onnenpäiviä kun joltain sai herkkuja kerjäämällä. Kierreltiin illalla vielä parit baarit kunnes ostettiin minimarketista pussikaljat Tomille ja paineltiin omalle rannalle kuvaamaan tähtitaivasta. Näin kaukana valosaasteesta taivas näyttää loputtomalta tähtimereltä. Täällä on ihmisen hyvä olla. 

Seuraavalle päivälle houkuttelin Tomin mukaan päiväretkelle, joka alkoi mukavasti vasta kello yhdeltä, usein retket turrekohteissa alkaa jo aamulla ennen kahdeksaa joten tämä oli kivaa vaihtelua. Tiedossa oli snorklausta ja illan finaalina pimeässä hohtavan planktonin seassa uimista. Ostettiin matka edullisimman hinnan tarjoajalta, thai Beach travellersilta 800 bht (21,70€) sisältäen kaikki ruuasta kuljetuksiin ja välineisiin koko päiväksi.

Retki alkoi Jabang nimisen korallialueen luolta ja jos olin kuvitellut omaa resortti rantaa eläväksi niin wow wow wow täällä hulisi kaloja ja mönkeröisiä jos jonkinlaisia! Valitettavasti pari muutakin venettä oli tuonut turisteja katsomaan tätä suurta korallikiveä ja väkeä oli melkeinpä ruuhkaksi asti. Palanut selkä ei onneksi vaivannut enää hetkeäkään ja sehän vasta petollista onkin, aurinko paahtaa suoraa taivaalta, vesi tuntuu mukavan viileältä ja vedenalainen elämä pitää snorklaajan niin kiireisenä ettei siinä mitään palamista mieti. Oltiin toki valeltu itsemme rasvalla jo moneen kertaan mutta myös Tomi tiesi tässävaiheessa illalla punakan värin hiipuvan iholle. Edellisestä päivästä viisastuneena uin varuiksi T-paidalla ja shortseilla, tuntui auttavan ainakin vähän. 

Jabangilta siirryttiin Koh Yangille snorklaamaan. Edellinen koralli tuntui taas mitättömältä uuden maiseman autessa eteen. Edes laitesukeltaessani Thaimaassa aiemmin en ollut nähnyt niin suuria simpukoita ja isoja kaloja läheltä. Täällä olisi ollut mahdollista nähdä kilpikonniakin mutta ei meikän tuurilla. Aiemmat turistit olivat joko eri retkellä tai olleet meitä aikaisemmin sillä saatiin olla suhteellisen rauhassa spotilla. Oppaammekin innostui sukeltelemaan ja räpsi parit kuvatkin meistä. Missään ei käynyt kuitenkaan ilmi mistä nämä kuvat voisi saada ja koko homma tuli mielenkin vasta tässä kirjoitellessa, noh laitettiin heille naamakirjassa viestiä, ehkä selviää ehkä ei :)

Yangilta siirryttiin Hin Ngamille, pienelle niemennokalle joka muodostui kokonaan mustista, maan muovaamista meren pyöristämistä kivenlohkareista. Kivet olivat tulikuumia ja saarella tuntui olevan enemmän sääntöjä kuin Suomessa alkoholilakeja. Joku kiinalaiskaverikko kokosi kiviä kasaan suoraan kyltin vieressä joka erikseen kielsi "no stacking rocks".

Kivikasaa ei tarvinnut kauaa ihmetellä, sieltä siirryttiin Adang beachille, jonkun ison saaren rannalle joka näkyy vain laskuveden aikaan. Rantaan virtasi myös jostakin saaren ja viidakon uumenista kylmää makeaa vettä tehden pienen jokimaisen uuman. Rannalla kokoontui useampi veneellinen väkeä syömään buffet lounasta ja nauttimaan upeasta auringonlaskusta. Rantaa riitti silmänkantamattomiin eikä väkeä ollut liikaa taaskaan. Jostain kaukaa kuului ukkosenjyrähdys ja osa veneistä poistui paikalta aika livohkaan ennenkuin auringonlaskun paras osuus oli edes kerennyt alkamaan. Useimmat retket lopettaa tuohon spektaakkeliin mutta meitä odotti vielä yksi kohde - bioluminescence plankton. 

Synkät pilvet valui uhkaavasti yllemme, mutta kokenut venekuskimme ei korvaansa lotkauttanutkaan jylinälle. Viimeisillä valonsäteillä kerättiin meidän kuudenhengen veneporukka kasaan ja lähdettiin kohti pientä tyyntä poukamaa. Matkalla maisemat näytti juuri siltä miltä kaikissa meriaiheisissa kauhuelokuvissa, synkkää, harmaata, pimeää ja heiluvaa meininkiä tiedossa ja vaikka siinä kuumoteltiinkin että mahdetaanko edes päästä katsomaan niitä planktoneita, saati että selvitäänkö hengissä niin kyllä se kapteeni vaan heitti veneen parkkiin ja sanoi että hypätkää tuonne pimeyden sekaan. Odotukseni ei ollut kovat, olin lukenut joitakin arvosteluja kuinka planktoneita juuri ja juuri näkee ja kuinka joutuu heiluttelemaan jalkoja että mitään näkisi.. En ymmärrä noita arvosteluja lainkaan! En usko että voin ikinä verbaalisesti kuvailla miten päräyttävä ja maaginen hetki tuo loppujen lopuksi oli mutta yritän! Hyppäsin veteen ennen Tomia ja ihmettelin että ei tässä kyllä mikään hohda missään, kunnes laitoin maskin naamalle ja kurkkasin pinnan alle, jokainen liike minkä tein sai pienet siniset planktonit hohkamaan kuin kipinät! Rupesin nauramaan innostuksesta veden alla snorkkeliini ja olikin pakko nousta pintaan haukkaamaan happea ja huutamaan Tomille että nyt äkkiä tänne! Tomi loikkasi perään ja siinä me heiluttiin, polskittiin ja ryvettiin kuin pikkulapset innoissamme. Työnsin kättäni vedenalla eteenpäin ja avasin sormet nyrkistä auki, joka suuntaan sinkoili sädehtiviä sähkönsinisiä planktoneita sormenpäistä, se tuntui kuin olisi osannut taikoa! Katselin muiden uintia ja sitä sinistä hehkuvaa vanaa mikä heistä jäi ja mietin ettei mikään voisi olla paremmin. Ukkonen jyrähteli suoraan yläpuolella valaisten välillä merta melkein pohjaa myöden. En unohda tätä reissua ikinä. Tätä ei valitettavasti saa kameralle helposti mitenkään, teidän on nyt vain pakko lähteä kokemaan homma omin silmin ;)

Oli aika palata takaisin, kaikki veneessä istui hiljaa ja hymyili. Kokopäivän suolavesilillumisen jälkeen oli ihana virkistäytyä kylmässä viidakkosuihkussa ja suunnitella mitä sitä söisi iltapalaksi. Auringon polttamina koitettiin lievittää oloa myös aloe Vera hieronnalla, tunnin rentoutuminen maksoi 500 bht(13€) Ruuan suhteen tosin päästiin liikkeelle vähän liian myöhään ja lähes kaikki paikat oli menneet jo kiinni, yksi intialainen paikka löytyi vielä pääkadun varresta ja sen kadunvarteen rakennettu oikea tandooriuuni vakuutti meidät. Ei ollut huonot curryt. Nyt koputan puuta mutta en ole taaskaan varonut mitään jääpaloja tai soosseja, ruokaa on napattu katukojusta ja erilaista rafloista, ei ole vielä ainakaan maha ilmoitellut vastaansanomisia enkä tälläkertaa edes ottanut maitohappobakteeritabletteja. Napattiin vielä pieni iltapalasetti seiskaelevnistä omalle terassille hammockissa nautittavaksi ja illalla pohdittiin suunnitelmia. Olisi aika siirtyä koh Lantalle.

Koh lipestä jäi todella hyvä fiilis. Rentoa, helppoa, kaunista ja ihanaa. Sen vähän mitä kerettiin tutustumaan paikallisiin, olivat mukavia tyyppejä. Mopoja ei ollut makuuni liikaa, ei lähellekkään sellaista kuin esim. Phi phillä! Moni valittelee saaren turistisoituneen liikaa ja varmasti vanhanliiton reissaajalla saaren kehitys on järkytys mutta itse arvostan myös palveluiden helppoutta, esim. Automaatteja on saarella nykyään muutamakin kappale ja sukelluskoulujakin olisi ollut useampi valittavaksi. Valitettavasti palaneen selän kanssa ajatuskin märkäpuvun päälle vetämisestä ja happisäiliön kantamisesta kammotti. Saarella vallitsi mielestäni myös yleisesti turvallinen olo, lompakot ja kamerat uskalsi jättää rannalle tai veneeseen sen kummemmin perään katsomatta. Hintataso on saarella yleisestiottaen ripauksen kalliimpi. Etenkin majoituksen kohdalla mutta hieronnat, vaatteet yms. Olivat samassa linjassa krabin kanssa. Tälle saarelle haluan palata vielä joskus!